Wille Rydman: Omituinen pääministerin henkilökultti murtui

Kansanedustaja näkee kuntavaaleissa tapahtuneen määrätynlaisen henkisen käänteen.
Wille Rydman. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Wille Rydman. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Kokoomuksen kansanedustaja Wille Rydman iloitsee Facebook-päivityksessään, että kuntavaaleissa hänen puolueensa säilyi pääkaupungissa selvästi suurimpana ja on siten ottamassa myös pormestarin paikan.

– Vaaleissa tapahtui myös jotain sellaista, jota ennakkoon pidin varsin epätodennäköisenä: määritelmällisesti punavihreät puolueet menettivät Helsingissä valtuustoenemmistönsä, Wille Rydman kirjoittaa.

– Tästä ei pidä vetää liian suoraviivaisia johtopäätöksiä, koska hankala kokoomusta, perussuomalaisia, rkp:tä, nyt-liikettä, keskustaa ja kd:tä on minään yhtenäisenä porvariblokkina pitää, mutta määrätynlainen henkinen käänne tulos on ehkä silti. Jos tämä joukko toimisi yhtenäisesti, se voittaisi nyt valtuustossa yhdellä äänellä yhtenäisenkin vihr+sdp+vas-koalition. Se ei ole ihan vähäinen asia se.

Rydmanin mukaan myös valtakunnallisesti vaalitulos vaikuttaisi varsin hyvältä.

– Kansa näyttää olevan varsin kypsynyttä hallituksen punaviherhuttuun ja äänesti sen mukaisesti. Myös pääministerin ympärille muotoutunut omituinen henkilökultti näkyy murtuneen, ehkä pysyvästikin, hän toteaa. 

Mainos