Verkkouutiset uutisoi torstaina Sdp:n Maarit Feldt-Rannan tiedotteesta, jolla hän arvosteli Pohjoismaiden neuvoston ahvenanmaalaisen presidentti Britt Lundbergin toimintaa.
Kokoomuksen kansanedustaja Wille Rydmanin mukaan ”eiliseen kokoukseen liittyvä julkinen kirjoittelu on mielestäni aivan kohtuutonta PN:n presidenttiä Britt Lundbergia kohtaan”. Rydman sanoo pitävänsä erityisen rumana tapaa, jolla Maarit Feldt-Ranta on toiminut todetessaan ”Ahvenanmaan Britt Lundbergin pettäneen Suomen eduskunnan” äänestämällä eri tavoin kuin muut suomalaiset PN:n puheenjohtajistossa.
– Tämä on monin tavoin paradoksaalista. Vielä vuosi sitten Feldt-Ranta kampanjoi aktiivisesti sitä vastaan, ettei Suomen PN-valtuuskunnan perussuomalaisesta puheenjohtajasta Juho Eerolasta tulisi PN:n presidenttiä. Feldt-Ranta vetosi jopa muiden Pohjoismaiden sosialidemokraatteihin, jotta nämä äänestäisivät Eerolaa vastaan, jos Suomi esittäisi tätä tehtävään, Wille Rydman kirjoittaa Facebookissa.
– Pidin tätä vastenmielisenä toimintana, koska Feldt-Ranta näin toimiessaan pyrki hakemaan muiden maiden valtuuskunnista poliittista painostusvoimaa vaikuttaa siihen, keitä henkilöitä Suomi esittää PN:n johtotehtäviin omalla puheenjohtajuuskaudellaan. En alentuisi kutsumaan sitä ”Suomen eduskunnan pettämiseksi”, mutta perin juurin tyylitöntä se oli silti.
Hänen mukaansa lopulta Feldt-Rannan antikampanja tuotti halutun tuloksensa ja Eerolan asemesta PN:n presidentiksi valittiin Ahvenanmaan keskustalainen Britt Lundberg.
– Paradoksaalisuus ei kuitenkaan lopu tähän, sillä vaikka Eerola ei kelvannutkaan henkilönä, niin Eerolan politiikka kuitenkin kelpasi. Demarit ja Feldt-Ranta ottivat aktiivisesti omakseen Eerolan laatiman aloitteen suomen ja islannin lisäämiseksi PN:n virallisiksi työkieliksi norjan, ruotsin ja tanskan rinnalle. Aloitteesta tuli myös Suomen ja Islannin valtuuskuntien yhteisaloite.
Wille Rydman sanoo istuvansa kolmatta vuotta PN:n puheenjohtajistossa ja ajanjakson kolmesta presidentistä ”Britt on ollut ylivoimaisesti paras”.
– Mitä taas tulee kielikysymystä koskevaan aloitteeseen, niin siihen liittyvä uutisointi ja politikointi on omiaan synnyttämään hyvin harhaanjohtavia mielikuvia. Jo nykyisellään PN:n kaikissa kokouksissa voi käyttää mitä tahansa viidestä pohjoismaisesta kansalliskielestä. Kaikki tulkataan reaaliaikaisesti. Myös kirjallisesta kokousmateriaalista suurin osa käännätetään kaikille kielille, Wille Rydman kirjoittaa.
– Eräässä suhteessa suomalaisten ja islantilaisten asema PN:ssä on nykyisellään jopa parempi kuin skandinaaveilla muutoin. Aivan kaikki puheenvuorot tulkataan kokouksissa suomeksi ja islanniksi, mutta toisiaan hyvin lähellä olevien kielten ruotsin, norjan ja tanskan välillä tulkkausta ei ole ollenkaan. Ruotsalaiset joutuvat pinnistelemään ymmärtääkseen tanskalaisia samaan aikaan, kun suomalaiset ja islantilaiset saavat saman asian tulkattuna äidinkielelleen.
Wille Rydman kertoo itse äänestäneensä kielialoitteen hyväksymisen puolesta, kun se kerran oli Suomen valtuuskunnan yhteiseksi aloitteeksi päätetty.
– Olen silti ollut skeptinen sen järkevyyden suhteen. Aitona riskinä on se, että jos islannille ja suomelle vaaditaan ”tasa-arvoa” yhteispohjoismaisen skandinaviskan rinnalla, niin seuraavaksi aletaan ”tasa-arvoa” tulkita siten, että vaaditaan tulkkausta nykyisestä poiketen myös norjan, ruotsin ja tanskan välille. Se viimeistäänkin räjäyttäisi PN:n käännöskulut aivan kestämättömälle tasolle, Rydman toteaa.
– Tässäkin tapauksessa PN:n presidentti Britt Lundberg kuitenkin pyrki parhaansa mukaan siihen, että puheenjohtajisto pystyisi päätymään yksimieliseen kantaan aloitteen suhteen. Kun lopulta oli ilmeistä, ettei yhteistä kantaa ollut saavutettavissa, asiasta jouduttiin äänestämään.
Wille Rydmanin mielestä ”se, että lehdistö ja tietyt poliitikot lietsovat tästä asiasta vastakkainasettelua Manner-Suomen ja Ahvenanmaan välille, on minusta erittäin valitettavaa ja vahingollista”.