Maanantaina itsenäisyyspäiväänsä viettävän Yhdysvaltojen kansallislaulu Star-Spangled Banner on vaikea laulettava. Kappaleen sanoissa Francis Scott Key (1779-1843) kuvailee näkyä, jota hän seurasi 1814 sodassa laivalta mereltä vankina: onko Fort McHenryn linnoituksen päällä vielä yön pimeyden valjettuakin aamulla tähtilippu.
USA:ssa on tunnettu tapa, että kansallislaulun käy esittämässä yksi ihminen suurten tilaisuuksien alussa. Urheilukilpailuista suurin on Super Bowlin finaali, jossa on nähty vuosittain joku suurin tähti sitä laulamassa.
Esityksistä kaksi on noussut suosiossa yli muiden. Sosiaalisessa mediassa niiden paremmuudesta ja eroista väännetään kättä joka päivä.
Vuoden 1991 tammikuussa Whitney Houston esitti Star-Spangled Bannerin tavalla, joka jäi historiaan. Esitys nousi myyntilistoille 11 viikoksi, myi kahdeksassa päivässä 750 000 kopiota ja sen video saavutti tuplaplatinaa. Ja kyse on siis kansallislaulusta!
Syyskuun 11. päivän 2001 terrori-iskujen jälkeen itse singleä myytiin vielä miljoona kappaletta. Esitystä pidettiin pitkään lähes ylittämättömänä.
Tänä vuonna se saattoi kuitenkin saada yllättäen kilpailijan.
Helmikuussa 2016 Super Bowl -finaalissa kansallislaulun lauloi Lady Gaga. Esitys kosketti amerikkalaisia lähes 25 vuoden takaisen tavoin ja sai yksimielisen kiittävät arvostelut.
Youtubessa Lady Gaga onkin Whitney Houstonin kanssa kansallislaulusarjassa nyt aivan omilla katsojaluvuillaan. Molemmilla alta löytyvillä esityksillä on faninsa.





