Wall Street Journal: Tällaista on ruotsalainen suvaitsemattomuus vääriä mielipiteitä kohtaan

Amerikkalaismies kertoo paostaan Ruotsista, jossa häntä pidettiin vastuussa maansa teoista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Wall Street Journal on julkaissut amerikkalaisen Michael Moynihanin kertomuksen historiastaan Ruotsissa. Nykyinen Vice Newsin toimittaja kertoo tulleensa New Yorkin Brooklynista 2003 Tukholmaan naisen perässä.

– Mutta Ruotsi on Kalifornian Berkeley valtion mittakaavassa – paikka, jossa jopa romanttiset siirtymiset lopulta muotoillaan poliittisiksi teoiksi, Moynihan aloittaa.

Hän kuvailee löytäneensä itsensä monista tukholmalaisillallisten tuomioistuimista, joissa häntä pidettiin vastuullisena Amerikan moninaisista synneistä.

– Vapaaehtoisena sotarikossyytettynä toimiminen oli todella niin raskasta, että ajattelin pakenevani maasta ja julistavani itseni ensimmäisen maailman poliittisen vainon pakolaiseksi.

Moynihan kuvailee Ruotsin suurimman sanomalehden vastustaneen Jimmy Carterin Nobelia, koska tämä oli terrorismin tukija oikealta laidalta. Saman lehden kolumnisti rutiininomaisesti ylisti Irakin ”vastarintaliikettä” koska heidän ”toimensa oli pääosin suuntautuneen miehittäjiä vastaan”. Lehden autotoimittajan arvioidessa Chevroletia hänen arvosteluaan rytmitti hyökkäily Amerikan ”juutalaislobbya” vastaan.

– Tuntui kuin olisin ainoa henkilö Ruotsissa joka huomasi tämän tavaran. Ja opin nopeasti, että Ruotsin pieni pilkkaaminen provosoi raivoisia vastauksia maan intelligentsialta. Olin ”uusmccarthylainen”, joka vastusti ”kaikkea minkä puolesta ruotsalaisuus on”, ulkomaalainen joka on käynyt ”verbaaliseen väkivaltaa Ruotsin mediaa vastaan”.

Kirjailija Susan Sontag kirjoitti 1969 ruotsalaisen vahvasta uskosta maan moraaliseen ylivertaisuuteen, joka teki heidät erittäin herkiksi arvostelulle. Moynihanin mukaan paljon ei ollut muuttunut ja hänen poliittinen harhaoppisuutensa teki muutenkin vaikean ruotsalaisiin ystävystymisen lähes mahdottomaksi.

– Vuoden 2007 tullessa olin saanut kumppanini vakuuttuneeksi että hänen muuttonsa ulkomaille loisi vähemmän kiistoja kuin omani.

Michael Moynihan muutti vaimoineen USA:an ”päätöksellä, jota kumpikaan ei ole katunut”.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)