Wahlroos sanoo Keskisuomalaisen (22.12.) haastattelussa, että taloudellinen todellisuus on luultavasti heikentynyt kesästä lähtien tahdilla, mikä vasta vähintäänkin hallituksen uusien toimenpiteiden vaikutusta.
– Jos puhutaan nettopessimismistä, se on vähintään samalla tasolla kuin puoli vuotta sitten.
Hänen mukaansa hallituksen onneton ohjelma ja toimimaton kokoonpano eivät ole antaneet sille välineitä, joilla huomattavan suureen ongelmaan löytyisi ratkaisu.
Wahlroosin mielestä tarvittavat muutokset ovat niin suuria, ettei hän itsekään usko niitä näkevänsä. Kyse olisi ”todella dramaattisista” veronkevennyksistä, jotka kannustaisivat yrityksiä investoimaan Suomeen.
Koska kevennykset vähentäisivät aluksi verokertymiä, Wahlroos kehottaa valtiota luopumaan Sammon ja Telia-Soneran omistuksistaan ja suuntaamaan myyntitulot tärkeisiin menoihin ennen kuin lisääntyvä yritystoiminta lisäisi myös verotuloja.
Valtio omistaa Sammosta noin 14 ja Telia-Soreasta noin 12 prosenttia.
Keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän ehdotus osakkuuksien myynnistä saatavien tulojen sijoittamisesta pienten yritysten siemenrahoiksi ei kelpaa Wahlroosille. Hän perustelee kantaansa sillä, että poliittisessa järjestelmässä sijoituspäätösten tulisi näyttää äänestäjien silmissä onnistuneilta, mutta se ei voi koskaan pitää paikkaansa.
– Puhuu kenen tahansa siemenrahoittajan kanssa, hän sanoo, että herranen aika kun on menestynyt rahasto, jos 55 prosenttia sijoituksista menee hyvin.