Syntyvän lapsen kannalta turvallisin vaihtoehto on jättää alkoholi kokonaan, sillä raskauden aikaiselle alkoholin käytölle ei ole turvarajaa.
Asiasta muistutetaan FASD-päivänä 9.9. Alkoissa, R-kioskeissa sekä S-ryhmän myymälöissä, joissa alkoholinmyynti aloitetaan yhdeksän minuuttia tavallista myöhemmin.
Syntyvistä lapsista arviolta peräti neljä prosenttia on FASD-lapsia, ja Suomessa syntyy joka vuosi 600–3 000 lasta, joita raskaana olleen alkoholinkäyttö on vaurioittanut pysyvästi.
Alkon, R-kioskin, S-ryhmän, Kehitysvammaliiton sekä Ensi- ja turvakotien liiton yhteisessä kampanjassa lisätään tietoisuutta siitä, että FASD on täysin estettävissä oleva vamma. Siihen riittää raskaana olevan täysraittius raskausaikana.
– Alkoholin aiheuttamien sikiövaurioiden kirjoa kuvaava FASD koskettaa suurta joukkoa lapsia, nuoria ja aikuisia Suomessa. Voidaan arvioida, että joka koululuokalla on yksi lapsi, jolla on FASD. Alkoholin aiheuttamat vauriot näkyvät esimerkiksi vaikeuksina oppimisessa, sosiaalisessa vuorovaikutuksessa ja oman käyttäytymisen säätelyssä. Valitsemalla täysraittiuden odottava äiti suojaa vauvaansa, toteaa Kehitysvammaliiton toiminnanjohtaja Susanna Hintsala.
Pääsihteeri Oona Ylönen Ensi- ja turvakotien liitosta kertoo, että joka kuudes odottava äiti jatkaa alkoholin käyttöä raskauden aikana.
– Monelle päihteiden käyttö näyttäytyy normaalina osana arkea – oma kupla ja tottumukset voivat hämärtää riskien todellista kuvaa. Tarvitsemme lisää avoimuutta, tukea ja ennaltaehkäisevää työtä, jotta jokaisella lapsella olisi mahdollisuus syntyä terveenä, hän sanoo.
– Yksi raskaudenaikaiseen alkoholinkäyttöön liittyvä virheellinen myytti on, että alkoholia voisi nauttia turvallisesti jossain raskauden vaiheessa. Alkoholi on kuitenkin haitallista kaikissa raskauden vaiheissa ja pienikin määrä voi vaurioittaa syntymättömän ihmisen loppuelämäksi, muistuttaa Alkon vastuullisuuspäällikkö Laura Kvissberg.
Mikä FASD on?
FASD (fetal alcohol spectrum disorders) tarkoittaa alkoholin aiheuttamien sikiövaurioiden laajaa kirjoa. FASD koskettaa suurta joukkoa lapsia, nuoria ja aikuisia. Alkoholin aiheuttamat vauriot näkyvät vaikeuksina oppimisessa, sosiaalisessa vuorovaikutuksessa ja oman käyttäytymisen säätelyssä.
Raskaudenaikainen alkoholinkäyttö on yksi merkittävimmistä kehitysvammaisuuden aiheuttajista länsimaissa. Suomessa syntyy joka vuosi 600–3 000 lasta, joita raskaudenaikainen alkoholinkäyttö on vaurioittanut pysyvästi.
FASD on 2,5 kertaa yleisempi kuin autismi, 19 kertaa yleisempi kuin CP-vamma ja 28 kertaa yleisempi kuin Downin syndrooma.





