Viimeisimmän jääkauden päätyttyä itäisen Fennoskandian maankuori alkoi kallistua maankohoamisen seurauksena siten, että Muinais-Saimaa laajeni ja järven vesimäärä kasvoi.
Noin 6000 vuotta sitten Salpausselän harju ei enää pystynyt pidättelemään vesiä, vaan vesimassat purkautuivat sen läpi ja pureutuivat valtavalla voimalla moreeniin ja kallioperään. Syntyi Vuoksen virta, samalla Saimaan vedenpinta laski noin neljä metriä ja paljasti tuhansia neliökilometrejä uutta maata Itä-Suomessa.
Helsingin yliopiston bio- ja luonnontieteilijöiden sekä arkeologien yhdessä Museoviraston, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen ja Bristolin yliopiston kanssa toteuttama poikkitieteellinen hanke on tutkinut Vuoksen synnyn roolia lähes samanaikaisesti levinneen ja esihistoriamme merkittävimmän kulttuurin taustalla.
– Eräs tieteenteon perusperiaatteista on, että syyn täytyy olla ennen seurausta, painottaa Helsingin yliopistoon kuuluvan Luonnontieteellisen keskusmuseon Luonnontieteiden yksikön johtaja, dosentti Markku Oinonen.
Vuoksen synty ja siitä seurannut Saimaan vedenpinnan äkillinen lasku noin 6000 vuotta sitten paljasti Itä-Suomeen tuhansia neliökilometrejä uutta, elinvoimaista maata.
Dramaattisten vesistömuutosten jälkeen alueen ihmistoiminta muuttui suuresti: uusi innovatiivinen kulttuuri puhkesi kukoistukseensa.
Syynä oli runsastunut hirvikanta, joka menestyi vesimassojen alta paljastuneen maan pioneerikasvillisuutta hyödyntämällä. Myöhemmin kulttuuri taantui alueen ekosysteemin muuttuessa kohti vanhoja ja kuusivaltaisia metsiä, jotka eivät pystyneet ylläpitämään runsastunutta hirvikantaa.
Tutkimus pohjautuu radiohiiliajoitusten ja bayesilaisten ajoitusmallien tuottamiin tapahtumasekvenssien todennäköisyyksiin: Vuoksi syntyi muutama vuosikymmen ennen alueen kulttuurin vaihtumista. Vuoksen synnyn jälkeen asbestia saviastioissaan käyttänyt kulttuuri hävisi ja hirsirakennuksia, piikiveä ja meripihkaa hyödyntävä innovatiivinen kulttuuri – tyypillinen kampakeramiikka – levisi alueelle.
Saviastioiden elektronimikroskooppianalyysit yhdessä astioiden tyylierojen kanssa sekä esineen vahvuutta parantavasta asbestista luopuminen viittaavat saviastioiden valmistustapojen selkeisiin muutoksiin.
Arkeologinen luuaineisto puolestaan paljastaa, että hirven merkitys saaliseläimenä oli uudessa kulttuurissa merkittävästi suurempi aiempaan tai myöhempään kulttuuriin verrattuna. Muutosten taustalla vaikutti mahdollisesti myös alueen nykyisenä valtapuuna olevan kuusen leviäminen idästä likimain samanaikaisesti.
– Muodostuu kuva siitä, että pioneerikasvillisuus vesijättömaalla kasvatti hirvipopulaatiota, ja tämä houkutteli alueelle uusia tapoja käyttävää väestöä sekä mahdollisti väestömäärän kasvun, dosentti Markku Oinonen kertoo.
Tyypillisen kampakeraamisen kulttuurin leviäminen Saimaan alueelle liittyy laajempaan Suomen kivikauden väestömaksimiin eli vaiheeseen, jolloin ihmismäärä oli runsaimmillaan. Uusi kulttuuri oli huipussaan pari vuosisataa ja taantui samaan aikaan, kun ekosysteemi muuttui kohti vanhoja ja kuusivaltaisia metsiä, joissa hirven elinolosuhteet eivät enää olleet yhtä hyvät kuin tuoreella vesijättömaalla.
Tutkimus on julkaistu kansainvälisessä The Holocene–julkaisusarjassa.