Kesä on vuokratyöntekijän kulta-aikaa. Heidän määränsä peräti tuplaantuu kesäkuukausina. Kesän suurtapahtumat tarvitsevat rakentuakseen ja pyöriäkseen satoja työntekijöitä, joista valtaosa tulee henkilöstövuokrausyritysten kautta. Eniten tarvetta on kesäaikaan tapahtumissa, ravintoloissa ja rakennustyömailla.
Smile Henkilöstöpalvelut työllisti viime vuoden heinäkuussa lähes 5 000 ihmistä. Eniten tarvetta on kesäaikaan tapahtumissa, ravintoloissa ja rakennustyömailla.
– Meidän työntekijämääräämme tuplaantuu aina kesäkuukausiksi, ja henkilökunnantarve kasvaa koko ajan. Tänä suvena meillä on tapahtumatyöntekijöitä liki 1000. Joulu ja vuoden loppu on samantapainen sesonki, mutta kyllä kesä on silti vuokratyöntekijän kulta-aikaa, Smile Henkilöstöpalvelut Oy:n toimitusjohtaja Sami Asikainen sanoo.
Työntekijöiden määrän räjähdysmäinen kasvu on iso ruljanssi. Sen hallinnoimiseksi tarvitaan pitkäjänteisiä työsuhteita ja suunnitelmallisuutta.
– Meille hakeutuu ihmisiä töihin monista erilaisista syistä, lähtökohdista ja elämäntilanteista. On ensiarvoisen tärkeää, että jokainen heistä tuntee olevansa tervetullut ja huomioitu, Asikainen sanoo.