Hallituksen lisätalousarvioesityksen mukaan pääkaupunkiseudun vuokra-asuntotuotantoa aiotaan vauhdittaa määräaikaisilla käynnistysavustuksilla. Käynnistysavustuksia maksetaan vuokra-asuntojen rakentamislainoille, joille myönnetään 20 vuoden mittainen valtion takaus. Asuntoja on käytettävä tämä aika vuokra-asuntoina.
Avustuksia maksetaan vuoden 2015 loppuun saakka. Avustus on 5 000 euroa asuntoa kohti. Avustusta voitaisiin myöntää vuosittain noin 500 uutta vuokra-asuntoa varten. Näiltä asuntohankkeilta poistetaan myös takausmaksu.
Hallitus esittää myös, että valtion asuntorahaston varoista myönnetään kymmeneen miljoonaan euroon asti avustuksia erityisesti vanhusten ja vammaisten asuntojen korjausta varten. Kuntien myöntämät avustukset kohdennetaan tarveharkintaisesti vähävaraisille ja pienituloisille hakijoille.
Lisäksi hallitus antoi asetusmuutoksen, jolla tuetaan uusien opiskelija- ja nuorisoasuntojen rakentamista. Asetusmuutoksen mukaan valtion korkotukilainoissa sovellettava omavastuukorko alennetaan yhteen prosenttiin uusien opiskelija- ja nuorisoasuntojen osalta. Omavastuukorko on tähän asti ollut 3,4 prosenttia.
Asetusmuutos tulee voimaan kesäkuun alussa. Omavastuukoron alennus on määräaikainen samalla tavoin kuin normaalien vuokra-asuntojen osalta. Se koskee muutoksen voimaan tulon jälkeen viimeistään vuoden 2015 loppuun mennessä hyväksyttäviä korkotukilainoja koko korkotuen maksamisajan.