Verkkouutiset on saanut entisen Itä-Saksan turvallisuuskoneisto Stasin arkistoja hoitavasta BStU-virastosta dokumentin, jossa potsdamilaisnainen kertoo 1970-luvun suhteestaan suomalaiseen ammattiyhdistysmieheen.
Kolmisivuisen todistuksen Stasi-yhteyksistään kirjoittanut nainen on nyt 72-vuotias. Hän on kirjoittanut Henkilökohtainen selvitys -kirjoituksensa ilmeisesti vastauksena viraston tietopyyntöön.
Nainen aloittaa Berliinissä vuonna 1973 järjestetystä Maailman nuorison ja ylioppilaiden festivaalista. Tuolloin 25-vuotias nainen kertoo työskennelleensä DDR:n Vapaan Saksan ammattiyhdistysten liiton (FDGB) piirijärjestössä, jonne hänen luokseen tuli käymään Stasin työntekijäksi esittäytynyt mies.
Stasi-mies totesi tietävänsä naisen saaneen tehtäväkseen tapaamisia Berliinin festivaaleille tulevien ulkomaisten ammattiliittojen delegaatioiden kanssa.
Naiselta kysyttiin, olisiko hän valmis ottamaan kontakteja nuoriin ammattiyhdistysaktiiveihin ei-sosialistisista maista.
– Kun suostuin asiaan, en voinut tietää, että tapaisin suomalaisen ammattiliiton ystävyystapaamisen aikana miehen, josta tuli minulle pian huomattavasti tärkeämpi kuin yhteistyö Stasin kanssa oli tai kuin toimintani FDGB:ssa oli, nainen kirjoittaa.
Naisen mukaan miehestä tuli hänen ainoan, kaksi vuotta myöhemmin syntyneen lapsensa isä.
– Kun Stasia edustanut herra huomasi, että minulla oli yksityinen suhde suomalaiseen ammattiyhdistysaktiiviin, hän vaati minua lopettamaan heti suhteen. Vaikka en ollut kuullut syksyllä 1973 vähään aikaan mitään ystävästäni… en halunnut antaa sellaista sitoumusta, joka olisi voinut pakottaa minut lopettamaan suhteemme. Pyysin, että voisin lopettaa yhteistyön Stasin kanssa, ja sen jälkeen kun olin allekirjoittanut selvityksen, jossa lupasin vaieta alussa mainitusta toiminnasta, olin niin sanotusti jälleen vapautettu, nainen kirjoittaa festivaalin jälkeisestä ajasta.
Hän kertoo nähneensä suomalaismiehen uudelleen vasta tammikuussa 1974.
– Hän työskenteli suomalaisessa ammattiliittojen keskuksessa, ja hän oli saapunut Berliiniin työmatkalle ja oli ihmeellisesti onnistunut pääsemään toimistooni Potsdamissa.
Tämän jälkeen naisen mukaan myös FDGB:n johto ”sai tietää, että olin tavannut ’ei-sosialistisen ulkomaan kansalaisen'”.
– Myös tällöin minulle esitettiin jonkin ajan kuluttua vaatimus, jonka mukaan minun olisi erottava miehestä, jota rakastin, tai luovuttava silloisesta työstäni. Päätös ei ollut minulle vaikea.
Nainen pääsi haluamiinsa töihin elokuvastudiolle.
– Keväällä 1974 minuun otti yhteyttä uudelleen Stasia edustava herra. Hän (tai heitä saattoi olla jopa kaksi) kertoi tyytymättömyydestään edeltäjänsä menettelytapaan ja teki selväksi, että hänestä ero ei ollut sopiva, vaan (suomalaismiehen) ja minun välisen suhteen hyödyntäminen. Samanaikaisesti hän antoi minun kuitenkin ymmärtää, että ilman Stasia minulla tuskin olisi mahdollisuutta enää tavata (suomalaismiestä), puhumattakaan lähteä maasta.
Naisen mukaan hän ei saanut puhua tapaamisesta kenenkään kanssa, ei myöskään suomalaismiehen.
– Pelko siitä, että olisin vaarantanut lopullisesti yhteisen tulevaisuutemme, ei olisi voinut olla suurempi. Lopuksi suostuin taivuttamaan (suomalaismiehen) henkilökohtaisesti yhteistyöhön Stasin kanssa.
Nainen kertoo viettäneensä suomalaisen kanssa kesällä 1974 neljän viikon loman ”Stasin suunnitelmien mukaisesti”.
– Pisimmän tapaamisemme lopulla (mies) suostui työskentelemään Stasille, sillä myös hän pelkäsi suhteemme puolesta. Suunnitelmaan tuli vain yksi muutos. Alkusyksyllä 1974 kävi ilmi, että odotan (miehen) lasta.
Tämän jälkeen suomalaismiehen kerrotaan päässeen matkustamaan naisen kanssa myös yksityisesti.
– Kuitenkin lähes jokainen yksityinen vierailu liittyi erään herran vierailuun, eikä (miestä) ollut luotu sellaiseen tiedustelutoimintaan.
– Minun olisi pitänyt tietää, että hän ei kestäisi tällaista painetta, mutta itsepintaisesti pyysin häntä jatkamaan tai lopultakin antamaan häneltä odotetut tiedot.
Nainen sanoo suomalaismiehen jättäneen kuitenkin ”enemmänkin merkityksettömiä viestejä” ja vain kerran ”toin mukanani raportin tapaisen”.
Naisen mukaan ”lopulta kävi kuten pitikin”. Hänen poikansa syntymään asti suomalaismies ”sinnitteli ja pysyi rinnallani, aina kun pystyi”.
– Sen jälkeen näin hänet vain yhden ainoan kerran, ennen kuin hän katosi Stasilta ja minulta. Minä …yritin Stasin kiellosta huolimatta löytää keinoja, että saisin edes jonkinlaisen jäljen lapseni isästä. Mutta se onnistui vasta 1980-luvulla – luulisin, että noin vuonna 1985 – ja se oli useiden ystävieni ansiota Prahassa oleskelun aikana.
Stasin edustajaa nainen sanoo pitävänsä yksin syypäänä rakkaussuhteensa epäonnistumiseen. Naisen mukaan hän ei muista koskaan allekirjoittaneensa sitoumusta Stasin kanssa eikä saaneensa rahaa. Suostuteltuaan suomalaismiehen ”vakoojaksi” hän kertoo kuitenkin saaneensa sormuksen ja medaljongin.
– Minä lähden siitä oletuksesta, että minä – (suomalaismiestä) ja minua itseäni lukuun ottamatta – en ole vahingoittanut muita ihmisiä.
Stasin rekistereissä tapaus kytkeytyy koodiin XV/3682/74 ”Pavel”. Dokumenttien mukaan tunnuksella on raportoitu Itä-Saksaan joistain SAK:ta ja Suomen sisäpolitiikkaa koskevista asioista 1977-80.