VTT arvioi, että vuosien 2013 – 2020 ei-päästökauppasektorin päästökiintiöiden kumulatiivinen ylijäämä olisi koko EU:ssa 160 – 2000 megatonnia hiilidioksidia. Tämä vastaisi vuositasolla jopa noin viiden prosentin osuutta EU:n kaikista päästöistä.
Päästökaupan ulkopuolisten päästöjen kehitys on samansuuntainen kuin päästökauppasektorinkin. VTT:n tutkija Tomi J. Lindroos sanoi, että näköpiirissä oleva ylijäämä kasvattaa paineita tulevien tavoitteiden kiristämiseen.
– Nyt näyttää siltä, että vuoden 2020 tavoitteeseen päästään yllättävänkin helposti, mutta pitkällä aikavälillä edessä on erittäin kovia tavoitteita, kun tavoitteena on 80 – 95 prosentin päästövähennys vuoteen 2050 mennessä.
Lindroosin mukaan toteutetut politiikkatoimet ja EU:n heikko talouskehitys ovat vähentäneet päästöjä. Nyt tehtyjen laskelmien mukaan tavoite saavutettaisiin, vaikka talouskasvu palaisi normaaliuralle.
Ei-päästökauppasektorin tavoitteena on 10 prosentin päästövähennys vuoteen 2020 mennessä vuoden 2005 tasoon verrattuna. EU-komission matalahiilitiekartan mukaan ei-päästökauppasektorin päästöt olisivat vuonna 2030 noin 24 – 36 prosenttia pienemmät kuin vuonna 2005.
Jäsenmaiden tavoitteet on määritelty EU:n taakanjakopäätöksessä, jonka mukaan Suomi tavoittelee päästökaupan ulkopuolisilla sektoreilla 16 prosentin päästövähennystä vuoteen 2020 mennessä.
Suomi näytti jäävän niukasti tavoitteestaan, mutta hallitus päätti keväällä energia- ja ilmastostrategiaan liittyvistä lisätoimista, joiden ansiosta tavoitteen saavuttaminen on hyvin todennäköistä.
VTT:n arvion mukaan Suomelle jää lisätoimien ansiosta 9 – 14 miljoonaa hiilidioksiditonnia vastaava määrä käyttämättömiä päästökiintiöitä koko kaudelta 2013 – 2020.
Kaikki jäsenmaat eivät välttämättä saavuta omia tavoitteitaan. Suurimmissa vaikeuksissa ovat Tanska, Irlanti ja Luxemburg.
Päästökaupan ulkopuolelle jäävät muun muassa rakennusten, liikenteen ja maatalouden päästöt ja ne muodostavat 60 prosenttia EU:n kaikista päästöistä.
Tämän sektorin päästökiintiöt ovat EU:n jäsenmaiden hallussa, kun taas päästökauppasektorilla päästöoikeuksia ostavat ja myyvät yritykset. Ei-päästökauppasektorin rajoitukset sitovat jäsenmaita vuosina 2013−2020. Yritysten välinen päästökauppa alkoi jo vuonna 2005.