VS: Johtajien palkkoihin käytetty rahamäärä kuusinkertaistui sote-uudistuksen myötä

Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella johtajille maksetaan yhteensä noin 227 000 euroa kuukaudessa.
Vantaan kaupungintalo. Arkistokuva. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA
Vantaan kaupungintalo. Arkistokuva. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen menot kohoavat tänä vuonna arvion mukaan yli miljardiin euroon. Asiasta kertoo Vantaan Sanomat.

Keskeinen taustatekijä kulujen kasvamisessa on johtajien kasvanut määrä. Vantaan sote-palveluissa työskenteli viime vuonna johtaja-nimikkeellä viisi henkilöä. Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella johtaja-tittelillä olevia henkilöitä on yhteensä 23. Esihenkilöasemassa olevia on noin 320.

Mainos - sisältö jatkuu alla

VS:n selvityksen mukaan hyvinvointialueella johtajien ansiotaso on parempi kuin aiemmin kunnallisella tasolla. Vantaalla johtajat tienasivat viime vuonna 7 371,05 euroa, johon oli mahdollista saada kahdeksan prosentin työkokemuslisä. Talous- ja hallintojohtajan palkkataso oli kaikkine lisineen noin 6 300 euroa.

Hyvinvointialueella johtajien kokonaispalkka on 9 900 euroa ja lisäksi heillä on mahdollisuus autoetuun.

Johtajien määrä kasvaneine palkkoineen tarkoittaa, että hyvinvointialueella johtajille maksetaan yhteensä noin 227 000 euroa kuukaudessa.

Vantaan kaupungin sosiaali- ja terveyspalveluissa johtajien palkkoihin kului yhteensä noin 36 000 euroa kuukaudessa, joka on noin kuusi kertaa pienempi kuin hyvinvointialueella johtajille kuukausittain maksettu summa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Johtajien palkkojen yhteenlasketuissa summissa ei ole mukana hyvinvointialuejohtajan palkkaa, joka on 15 500 euroa kuukaudessa.

Sote-palveluiden järjestäminen siirtyi kunnilta hyvinvointialueille tämän vuoden alussa. Vantaan kaupungin sosiaali- ja terveyspalvelujen kulut vuonna 2022 olivat 831,6 miljoonaa euroa.

Hyvinvointialueen talousjohtaja Hanna Heinikainen huomauttaa VS:lle, että luvut eivät ole täysin vertailukelpoisia esimerkiksi siksi, että hyvinvointialueen vastuulle siirtyi myös Keravan kaupungin ja Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen palvelut.

Mainos - muuta luettavaa
Mainos