Pääsiäisen junaliikenteestä on VR:n mukaan tulossa vilkas, ja autopaikat suosituimmille päiville on jo loppuunmyyty.
– Nyt kannattaa toimia, jos haluaa matkustaa pääsiäisen viettoon tietyllä junavuorolla. Tällä hetkellä suosituimmat ja ruuhkaisimmat pääsiäisen vuorot ovat reiteillä Helsinki–Tampere, Helsinki–Oulu ja Helsinki–Seinäjoki, kertoo tiedotteessa matkustajaliikenteen johtaja Maisa Romanainen.
Pääsiäisliikenteeseen on lisätty yöjunavuoroja Helsingistä Kolariin sekä Rovaniemelle ja sieltä takaisin pääkaupunkiin. Myös pitkäperjantain liikenteessä on lisäjunia aamupäivän aikana.
– Pääsiäisviikonlopun aikana junissa keitetään 55 000 kuppia kahvia, ruokia valmistetaan 10 000 annosta ja korvapuusteja ja munkkeja tarjoillaan 6000 kappaletta, Romanainen kertoo.
Etelä-Suomessa VR:n lähiliikenteessä liikennöidään kiirastorstaina perjantailiikenteen vuoroilla ja pitkäperjantaina sunnuntailiikenteen mukaisesti. Pääsiäislauantaina ja -sunnuntaina kuljetaan normaalin viikonloppuliikenteen mukaisesti, maanantaina puolestaan sunnuntailiikenteen mukaisesti.
VR odottaa paljon matkustajia myös Helsingin ja Pietarin välille pääsiäisenä. Allegron matkustus kasvoi maaliskuussa kahdeksan prosenttia.
Kotimaan kaukojunaliikenteen matkamäärät kasvoivat VR:n mukaan maaliskuussa seitsemän prosenttia viime vuoteen nähden. Eniten kasvua tapahtui reiteillä Helsinki-Kuopio, Helsinki-Turku ja Helsinki-Vaasa.