Poliisit ottivat kiinni useita ihmisiä, jotka juhlivat Venäjän ”voitonpäivää” Euroopan suurkaupungeissa. Saksan Berliinissä otettiin kiinni kymmenen, ja Latviassa yhteensä 19 ihmistä.
Berliinissä poliisi hajotti keskiviikkona Kuolematon rykmentti -marssin. Kuolematon rykmentti on neuvostoliittolainen muistoperinne, jossa ihmiset kantavat toiseen maailmansotaan osallistuneiden sukulaistensa kuvia. Marssin järjestämistä ei kokonaan kielletty, mutta se ohjattiin hajaantumaan korkeintaan kymmenen ihmisen ryhmiin.
Saksan poliisi on kieltänyt Venäjän isänmaallisten symbolien kuten mustaoranssin Pyhän Yrjön nauhan käytön. Kiellettyjä olivat myös Venäjän ja Neuvostoliiton asevoimien univormut sekä erilaiset Z-symbolit. Kokoontujia tarkastettiin kiellettyjen symbolien vuoksi sekä keskiviikkona että torstaina. Tiergartenin ja Treptower Parkin kaupunginosissa tehdyt kiinniotot johtuivat sekä näiden kiellettyjen symbolien käyttämisestä että poliisin halventamisesta.
Mielenosoituksessa esiintyi torstaina myös vuonna 1990 lopetetun Itä-Saksan viimeinen pääsihteeri Egon Krentz, jota Venäjän valtionmediat haastattelivat innokkaasti.
Latvian Daugavpilsissa ja Jelgavassa poliisi kirjasi yhteensä 65 rikemenettelyä, käynnisti kaksi rikostutkintaa ja otti kiinni yhteensä 19 ihmistä. Menettelyt johtuivat kielletyistä symboleista, kielletyn kaasuaseen kantamisesta, päihtymyksestä ja poliisin vastustamisesta sekä kansamurhan ja sotarikosten puolustamisesta.
Asiasta kertoo Latvian poliisi sivuillaan. Se huomauttaa, että Venäjälle myönteisiin tapahtumiin osallistui kuitenkin vähemmän ihmisiä kuin aiempina vuosina.
Virossa on uutisoitu, että kaksi Virosta aiemmin Venäjälle karkotettua ihmistä tuli itä-Virossa sijaitsevan Narvan kaupungin sisarkaupunkiin Ivangorodiin osoittamaan mieltään Virolle. Venäjän Ivangorodin ja Viron Narvan erottaa toisistaan rajajoki, ja karkotetut Sergei Tšaulin ja Zoja Paljamar tulivat Venäjän puolella joen rannassa järjestettyyn propagandakonserttiin.
Suomessa Venäjän suurlähetystön delegaatio ja Valko-Venäjän edustaja Suomessa vierailivat Hangossa kaatuneiden neuvostosotilaiden muistomerkillä. Venäjän suurlähetystö julkaisi tapahtumasta kuvia sosiaalisen median tileillään.
‼️„Ich bin entsetzt“ DDR-Staatschef Egon Krenz über Verbote am Tag des Sieges
🎖️Das letzte Staatsoberhaupt der DDR, Egon Krenz, nahm an der Feier zum Tag des Sieges am Treptower Park teil.
🇷🇺🎤In einem Interview mit dem russischen Sender „Erster Kanal“ kritisierte er die… pic.twitter.com/NXeZbk18vs
— Dominik Reichert (@EisernerVorhang) May 9, 2024