Vuonna 1918 puhkesi influenssa, jolle altistui maailman joka kolmas ihminen. Ensimmäisen maailmansodan viimeisen sotavuoden kuluessa riehunut pandemia vaati vähintään viidenkymmenen tai mahdollisesti jopa sadan miljoonan ihmisen hengen.
– Kyseessä oli suurin kuoleman hyökyaalto sitten 1300-luvun mustan surman – kenties suurin koko ihmiskunnan historiassa, Laura Spinney toteaa Chatham House -ajatushautomon julkaisemassa artikkelissaan.
Laura Spinney on brittiläinen toimittaja ja tietokirjailija, jonka tuorein teos Pale Rider: The Spanish Flu of 1918 and How it Changed the World käsittelee vuoden 1918 pandemiaa ja sen kansainvälisiä heijastuksia.
Vaikka sadan vuoden takaisesta pandemiasta on olemassa tieteellistä tutkimustietoa runsain mitoin, moni keskeinen kysymys on edelleen vastausta vailla.
– Miksi se oli niin tappava? Minkä takia se iski elämänsä kukoistuskautta eläviin – ryösti perheiltä niiden elättäjät ja yhteisöiltä tukipylväät? Entä voisiko jotakin samankaltaista tapahtua jälleen, Spinney kysyy.
Kysymykset ovat perusteltuja, sillä espanjantautina tunnettu vuoden 1918 pandemia oli kuolettavuudessaan vertaansa vailla. Sitä edeltänyt 1890-luvun pandemia oli vaatinut noin miljoona uhria, eikä mikään sen jälkeen esiintyneistä ole tappanut yli kahta miljoonaa ihmistä. Espanjantaudin uhriluku oli siis niihin nähden monikymmenkertainen.
Pandemialla tarkoitetaan vakiintuneesti uutta tarttuvaa tautiepidemiaa, joka leviää useisiin maanosiin tai – kuten espanjantaudin tapauksessa – maailmanlaajuisesti.
Sota kiihdytti tautikuolemia
Tiedeyhteisön piirissä vallitsee Spinneyn mukaan laaja yhteisymmärrys siitä, että espanjantaudin poikkeuksellinen tappavuus on ilmeisesti yhteydessä meneillään olleeseen suursotaan.
– Vaikka pandemia olisi toteutunut, olipa sota tai ei, maailman tila teki siitä huomattavasti kuolettavamman. Se tapahtui nykykäsityksen mukaan kahdella tavalla: Se loi edellytykset, jotka vahvistivat viruksen taudinaiheuttamiskykyä. Se myös levitti syntyneitä mikrobeja erittäin tehokkaasti ympäri maailman, Spinney huomauttaa.
Kun tuhannet nuoret sotilaat Belgian Flanderissa ja Ranskan Champagnessa olivat ahtautuneet lähes paikoilleen taisteluhautoihin, viruksen parhaaksi henkiinjäämisen ja uusiutumisen strategiaksi muodostui Spinneyn mukaan ravaaminen tämän joukon läpi niin nopeasti kuin suinkin mahdollista. Sillä, tappoiko tauti vai ei, ei ollut viruksen evoluutiomenestyksen kannalta merkitystä. Näin kuoleman kentillä kehittyi tappava virusgeenien cocktail, jonka tuottama muuntunut kanta lähti leviämään vuoden 1918 jälkipuoliskolla.
– Juuri samaan aikaan, kun toinen pandemia-aalto saavutti marraskuussa huippunsa, aseleposopimuksen allekirjoittaminen johti sodan päättymiseen. Siitä lähtien joukkoja alettiin demobilisoida ja lähettää kotiin, missä riemulliset tervetuliaisjuhlat odottivat heitä.
Nuoria kuoli erityisen paljon
Espanjantaudin aiheuttamista kymmenistä miljoonista kuolemantapauksista valtaosa ajoittuu Spinneyn mukaan vuoden 1918 syyskuun puolivälin ja joulukuun puolivälin väliin sijoittuvalle kolmentoista viikon jaksolle.
– Uhreista suhteettoman suuri osa oli 20–40 vuoden ikäisiä. Keskimäärin enemmän miehiä kuin naisia, mikä merkitsee järkyttävästi sitä, että nuori mies, joka oli selvinnyt hengissä sodasta, saattoi hyvinkin menehtyä espanjantautiin. Myös raskaana olevat naiset olivat haavoittuvaisia, hän kertoo.
Tavanomainen kausi-influenssa kohdistuu yleensä pikkulapsia ja vanhuksia, koska immuunijärjestelmä kehittyy hitaasti ja menettää vähitellen tehoansa. Vuoden 1918 espanjantauti saattoi Spinneyn mukaan poiketa kaavasta siksi, että silloin 20–40-vuotiaat olivat altistuneet ensimmäiselle pandemialleen 1890-luvulla. Muodostunut vastustuskyky ei kuitenkaan kelvannut torjumaan espanjantautia, sillä kysymys oli kahdesta keskenään hyvin erilaisesta taudinaiheuttajasta.
Rokotukset ratkaisevat
Spinney sanoo arvioiden seuraavan pandemian vaatimista kuolonuhreista vaihtelevan yhden miljoonan ja jopa yli sadan miljoonan välillä.
– Länsirintamalla vallinneet olosuhteet tuskin toistuvat, mutta meillä on muita syitä huoleen. Maailman väkiluku on vuoden 1918 jälkeen nelinkertaistunut, ja liikenneyhteytemme ovat paljon tehokkaammat kuin silloin, hän sanoo.
Vaikka tiedot taudeista, influenssarokotteet, lääkkeet ja bakteeri-infektioihin vaikuttavat antibiootit ovat sadassa vuodessa olennaisesti kehittyneet, lääkkeiden tuottama vastustuskyky on samanaikaisesti heikentynyt ja rokotusvastaisuus lisääntynyt.
– Itsetyytyväisyyteen ei ole varaa. Mitä pandemiaan tulee, meidän jokaisen paras suoja sitä vastaan on rokotus – edellyttäen, että pandemiarokote kyetään tuottamaan riittävän nopeasti jokaisen suojaamiseksi. Se olisi vallitsevassa tilanteessa hyvin paljon vaadittu.
Rokotus tarkoittaa Spinneyn mukaan paitsi pelastusta yksilötasolla, myös suojaa monille ihmisille hänen ympärillään.
– Tässä valossa rokotukset, jotka ovat arsenaalimme paras ase, eivät enää ole henkilökohtainen valinta, vaan pikemminkin kansalaisvelvollisuus.