”Voimmeko pian olla tilanteessa, jossa palveluita riittää vain maksukykyisille?”

Kokoomuksen kansanedustaja Anu Urpalainen on huolissaan julkisen talouden rahoitusvajeesta.

”Väestömme ikääntyessä erilaisuus lisääntyy, tarpeiden kirjo kasvaa ja julkisen talouden sektorin rahoitusvaje uhkaa syventyä. Julkinen palveluvalikko on laajentunut ja paisunut, eikä meillä enää ole varaa sellaisenaan sitä julkivaroin ylläpitää”, Anu Urpalainen toteaa tiedotteessaan.

Hän huomauttaa, että ihmisten yksityinen varallisuus on kuitenkin kasvanut samanaikaisesti.

Mainos - sisältö jatkuu alla

”Voimmeko pian olla tilanteessa, jossa palveluita on pakon edessä karsittu ja lopetettu kokonaan ja ainoastaan maksukykyisillä on niitä mahdollisuus ostaa muiden jäädessä ilman”, Urpalainen kysyy.

Hänen mukaansa kauhukuvan välttäminen vaatii uusia raameja hyvinvointipalveluiden rahoitusvastuuseen.

Palveluita leimaavat Urpalaisen mukaan ääripäät.

”Menemme itsenäisestä kotona selviytymisestä suoraan laitoshuoltoon, avuttomuuteen ja raskaisiin palveluihin. Tarvitsemme omatoimista pärjäämistä tukevia kevyemmän luokan palveluja”, hän toteaa.

Urpalainen uskookin, että ihmisten valmius maksaa itse kasvaa tulevaisuudessa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

”Lisäksi julkisille palveluille on saatava hintalappu. Kun kaikille selviää mitä kunnallinen vanhustenhoiva milläkin laatutasolla maksaa, pystymme miettimään ratkaisuja myös rahoitusvastuun ja kulujen jaosta yksilön, perheen ja yhteiskunnan kesken”, Urpalainen sanoo.

Hän kertoo itsekin miettineensä vanhuuteen varautumista.

”Olen kertonut omille pojilleni, että perintöä on turha odottaa, sillä aiomme mieheni kanssa käyttää kaiken mahdollisen ylimääräisen paremman vanhuuden rakentamiseen.”

Mainos