Venäjän tutkimuksen asiantuntija, professori Mark Galeotti kirjoittaa The Sunday Timesissa, että yhä useammat ihmiset pohtivat, voivatko ukrainalaiset sittenkin voittaa ja Venäjä hävitä.
– Oletus on ollut, että Venäjä massiivisilla ilmavoimillaan ja pitkän kantaman tulivoimallaan voittaisi sodan ensi vaiheen, vaikka se joutuisikin jumiin pitkäaikaiseen vastarintasotaan Ukrainassa. Tämä olisi varsinainen Moskovan ongelma: kuinka alistaa Ranskan kokoinen maa, jonka väestö päättäväisesti pitää kiinni vapaudestaan.
Galeotti muistuttaa, että Venäjä on nyt lähettänyt Ukrainaan saman verran joukkoja kuin koko Neuvostoliitolla oli suurimmillaan Afganistanissa 1980-luvulla, ja nyky-Venäjä ei ole Neuvostoliitto.
– Edes tuolloin he eivät voineet voittaa, he vetäytyivät uupuneina ja demoralisoituneina kymmenen vuoden taistelun jälkeen. Nykypäivän Venäjän asukasluku on puolet Neuvostoliiton omasta ja armeijan koko kolmasosa, eikä se voi ylläpitää neljännesmiljoona miestä kentällä pitkän aikaa.
Riippumattomien arvioiden mukaan Venäjä on kahden viikon sodan aikana menettänyt 5000 miestä ja Ukraina puhuu kaksinkertaisesta luvusta.
– Kun tämän pistää asiayhteyteensä, ovat venäläiset menettäneet kahdessa viikossa enemmän miehiä kuin neuvostojoukot menettivät Afganistanissa ensimmäisen kolmen vuoden aikana (ja enemmän kuin Yhdysvallat menetti Irakissa vuosikymmenen aikana). Jos sovelletaan tavanomaisia kaatuneiden ja haavoittuneiden suhdelukuja, tarkoittaa tämä, että Venäjän alkuperäisestä joukkojenkeskityksestä jo 25 000 on poissa toiminnasta.
Venäjän sotastrategian ongelmana valtaapitävien kuvitelmat
Mark Galeottin mukaan Venäjän hyökkäyksen heikkona kohtana on itse asiassa presidentti Vladimir Putin. Koko hyökkäys perustuu maan johtajan kummallisiin ennakkoluuloihin. Jo vuonna 2008 Putin sanoi, ettei Ukraina ole edes valtio. Viimevuotisessa oudossa pseudohistoriallisessa kirjoituksessaan hän väitti ukrainalaisten ja venäläisten olevan yksi kansa. Putin oletti Ukrainan sortuvan heti.
– Tämä johti epärealistiseen strategiaan. Halusta pitää Kiova ja länsimaat hämmentyneenä, hän päätti pitää invaasion salassa myös omilta joukoiltaan, joten komentajilta vietiin mahdollisuus valmistautua hyökkäykseen. Sotilaat kertoivat luulleensa olevansa harjoituksissa eivätkä olleet varautuneet veriseen ja brutaaliin sotaan veljeskansaa vastaan.
Venäjä ei käyttänyt perinteiseen tyyliinsä massiivista tulivoimaa ja ilmaiskuja, joita seuraisi täysimittainen maahantunkeutuminen. Sen strategia viittasi siihen, että pienen tönäyksen ajateltiin romauttavan koko maan.
– Pientä valmistelevaa pommittamista seurasivat laskuvarjojoukkojen salamahyökkäykset. Jos ukrainalaiset eivät olisi halunneet vastustaa, olisivat venäläisjoukot ehkä vain voineet edetä Kiovaan ja syrjäyttää maan hallituksen. Sen sijaan heidät torjuttiin verisesti ja Moskova menetti osan sekä koulutetuimmista että tehokkaimmista joukoistaan.
Sodankäynnissä taistelumoraali on olennainen
Galeotti huomauttaa, että kun sodan aloittaa huonosti, on sitä sen jälkeen vaikea saada takaisin raiteilleen. Nyt kyseessä on jo monimutkainen kolmen päärintaman operaatio. Hänen mukaansa venäläiskomentajia ei tulisi aliarvioida.
– He ovat jo vaihtaneet metodologisempaan lähestymistapaan. Tämä luultavasti tarkoittaa keskittymistä yhteen rintamaan kerrallaan, erityisesti kun he yrittävät hätäisesti setviä logistiikkansa ja koota uusia joukkoja. Tämä tarkoittaa myös armotonta brutaaliutta, kun kaupungit yritetään saada pommittamisella antautumaan, kuten olemme nähneet Mariupolissa.
Mutta heitä ei pitäisi myöskään yliarvioida. Sotien voittamiseksi tarvitaan myös taisteluhalua ja motivaatiota.
– Tällaisissa tilanteissa pelkkä mieslukumäärä sotanäyttämöllä ei merkitse niin paljon kuin voisi luulla. Olemme jo nähneet venäläissotilaiden parissa pienimuotoista ja matalan tason vastarintaa ja tyytymättömyyttä, kuten Afganistanissa ja Tšetšeniassa.
Galeotti muistuttaa, että venäläissotilaita on loikannut ja antautunut. Ukrainalaisviljelijät ovat vetäneet traktoreillaan kuljettajiensa hylkäämiä venäläistankkeja. Venäläissotilaat ovat jopa vahingoittaneet ja tyhjentäneet panssariajoneuvojaan, jotta heidän ei tarvitsisi noudattaa käskyjään.
– Kurinalainen armeija voi hajota pelottavan nopeasti oikeanlaisissa olosuhteissa. On julkaistu videoita sotimisen sijaan ryöstelyyn keskittyneistä venäläissotilaista, joilta huolto on loppu. Jos kenttäkomentajat menettävät auktoriteettinsa ja moraalinsa, kokonaiset yksiköt hajoavat.
Minkä tien Putin valitsee?
Galeotti kirjoittaa Putinin yrittäneen jälleen vedota toisen maailmansodan retoriikkaan ja peittää ”huonosti suunnitellut imperialisminsa menneen urhoollisuuden viittaan”.
– Josif Stalin myös pakotti omia ennakkoluulojaan ja oletuksiaan kenraaleilleen. Koska hän oli vakuuttunut siitä, ettei [Adolf] Hitler hyökkäisi Neuvostoliittoon ennen kevättä 1942, hän kielsi joukkojaan valmistautumasta. Kesäkuussa 1941 oli jo kaikille selvää, että hyökkäys oli tulossa.
Saksan hyökkäyksen jälkeen Stalin arvioi kuitenkin uudelleen ja jätti kenraaliensa päätettäväksi, kuinka hänen asettamansa strategiset tavoitteet saavutettaisiin.
– Kuten kohtalokkaasti tiedetään, Hitler sen sijaan pidättäytyi mikromanageroinnissa koko sodan ajan pakottaen poliittisia näkemyksiään sotastrategiaan aina loppuun asti. Stalin oli voittoisa, Hitler kuoli bunkkerissaan. Kykeneekö Putin oppimaan tästä vai onko hän enemmän irrallaan todellisuudesta kuin Stalin oli, professori kysyy.