Kansanedustaja Ari Jalonen (ps.) on jättänyt kirjallisen kysymyksen Yleisradiosta. Hän viittaa lakiin, jossa Ylelle annetaan myös tehtävä varautua televisio- ja radiotoiminnan hoitamiseen poikkeusoloissa.
– Yle on perinteisesti sijoittunut erinomaisesti tiedotusvälineiden luotettavuutta arvioivissa kyselyissä. Toisaalta Yleen kohdistuu myös rajua kritiikkiä. Viimeisin kohu liittyy uutiseen pääministeri (Juha) Sipilän sukulaisten omistuksista Katera Steelissä ja yhtiön saamaan tilaukseen Terrafamelta – pääministeri Sipilä oli ollut päättämässä Terrafamen lisärahoituksesta, Ari Jalosen kysymyksessä todetaan.
Hänen mukaansa sen jälkeen Ylessä on ollut melkoinen mylläkkä ja irtisanoutuneita, joiden lähdössä on heidän kommenttiensa mukaan kyse näkemyseroista ja arvoista.
– Ylen tilannetta on kommentoinut myös Ylen etiikkapäällikkö Riitta Pihlajamäki. Hän sanoo: ”Uskon, että suuri yleisö vähän ihmettelee, mistä tässä kaikessa on kysymys, ja uskon siihen, että meidän täytyy yhtiönä käydä tämä tapaus erittäin tarkkaan läpi — läpivalaista omat toimintatapamme ja korjata se, mitä korjattavaa on, koska varmasti tässä on tapahtunut erilaisia kömmähdyksiä matkan varrella.” (Pihlajamäki, Yle 14.12.2016)
Kansanedustaja Ari Jalosen mukaan ”Yle siis pyrkii luotettavaan uutisointiin, mutta sen onnistuminen ei ole itsestäänselvyys”.
– Ensimmäinen valinta on siinä, mitä ylipäätään uutisoidaan. Sitten itse uutisen kirjoittamiseen liittyy valintoja – mistä näkökulmasta kirjoitetaan, mitä asiasta kerrotaan ja mitä ei ja niin edelleen. Esimerkiksi moni maahanmuuttokriitikko on kokenut, ettei Yle ja media ylipäätään ole uutisoinut turvapaikanhakijoista realistisesti.
– Yhä useammat hakevatkin tietoa vaihtoehtoisista medioista, koska kokevat saavansa muualta luotettavampaa ja totuudenmukaisempaa tietoa. Uutiskanavien ja -tarjonnan monipuolistumisessa on hyvät puolensa. Ylen luotettavuuden rapistuminen sen sijaan ei ole toivottavaa, koska Ylellä on merkittävä julkinen palvelutehtävä poikkeusolojen viestinnässä. Sen toimivuuden kannalta Ylen luotettavuus on aivan olennaista.
Kysymyksen mukaan ”luottamus viestintään ei rakennu hetkessä, vaan se rakennetaan pitkällä aikavälillä. Jotta Ylen uutisointiin luotetaan, on uutisoinnin oltava jatkuvasti luotettavaa ja hyvätasoista. Poikkeusolojen viestintä ei toimi, ellei luottamus Ylen viestintään ole olemassa jo ennen poikkeustilannetta, kuten luonnonmullistusta tai terroritekoa”.
Ari Jalosen varsinainen kysymys on ”miten ministeri palauttaa ja varmistaa Ylen uutisoinnin luotettavuuden sekä huolehtii siitä, että Ylen luotettavuus on riittävällä tasolla poikkeusolojen viestinnän toimivuuden kannalta”.