Voislav Torden jäi kiinni Suomessa yrittäessään matkustaa Nizzaan 20. heinäkuuta. Torden on Venäjän Wagner-palkkasotilasryhmään kytkeytyvän äärioikeistolaisen Rusitš-ryhmän johtaja, joka tunnettiin aiemmin nimellä Jan Petrovski.

Ukraina on ollut miehen perässä jo vuodesta 2016 ja hänet on etsintäkuulutettu Ukrainassa terrorismirikoksista epäiltynä jo vuonna 2017. Ukraina onkin tehnyt Suomelle miehestä luovutuspyynnön.

Verkkouutiset selvitti, miten miehen luovuttaminen Ukrainaan onnistuisi.

–  En halua ottaa tähän tapaukseen suoraan kantaa, koska en ole nähnyt luovuttamispyyntöä. Mutta yleisesti on tärkeää saada tuomioistuimen eteen henkilöt, jotka ovat epäiltyinä sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan. Sen takia Suomen pitää mielestäni myötävaikuttaa luovuttamiseen, jos oikeudelliset edellytykset täyttyvät, Oxfordin yliopistossa Brittiläisen akatemian tutkimusprofessorina toimiva ihmisoikeusasiantuntija Martin Scheinin sanoo Verkkouutisille.

Scheinin on Ukrainan asiantuntijatodistajana Kansainvälisessä tuomioistuimessa, jossa Ukraina syyttää Venäjään rotusyrjinnän vastaisen yleissopimuksen rikkomisesta vuonna 2014 Krimin niemimaan valtauksen yhteydessä ja sen jälkeen.

– Tapaukseen liittyy samankaltaisia kysymyksiä kuin Petrovskin luovutusasiassa, sillä myös Petrovskin asiassa on kyse teoista, jotka ovat tapahtuneet Krimin valtauksen kanssa rinnakkaisen Donbasin alueen valtauksen yhteydessä. Olen muodostanut tuon prosessin yhteydessä kannan eräisiin myös nyt relevantteihin kysymyksiin.

Scheinin korostaa, että koska Suomen oikeusministeriö eikä Ukraina tai Venäjä ole julkistanut vaateitaan, ovat hänen vastauksensa siltä osin spekulatiivisia.

Minkä valtion alueella teot ovat tapahtuneet?

Luovutuspäätöksiä harkittaessa on kaksoisrangaistavuuden ehtojen täyttyessä luovutuspyynnön saaneella valtiolla velvollisuus luovuttaa rikoksentekijä maahan, jossa rikos on tapahtunut. Kaksoisrangaistavuus tarkoittaa, että luovutuspyynnössä kuvatun rikoksen tulee olla rikos niin Suomessa kuin Ukrainassakin.

–  Laki kuitenkin väistyy rikoksentekijän luovuttamista koskevan Euroopan neuvoston yleissopimuksen hyväksi. Suomi ja Ukraina ovat sopimuksen osapuolia. Sopimuksen lähtökohtana on velvollisuus luovuttaa epäilty rikoksentekijä, kun toinen sopimusvaltio tätä pyytää oikeudenkäyntiä varten, Martin Scheinin sanoo.

Scheinin olettaa, että Suomi pystyy vakuuttautumaan siitä, ettei Petrovskia uhkaa kidutus, epäinhimillinen kohtelu tai kuolemanrangaistus Ukrainassa. Tältä osin tilanne on varsin selkeä, mutta lain tulkitsemista hankaloittaa tekojen tapahtumapaikka.

–  Suomen päätöksessä kiperäksi voi osoittautua rikosten tekopaikka. Ukraina syyttänee Petrovskia omalla alueellaan tapahtuneesta terrorismista, terroristiryhmän johtamisesta ja sotarikoksista. Venäjä ja Petrovskin puolustus oletettavasti taas väittävät, että kyseiset alueet liitettiin tuolloin Venäjään ja että Petrovskin osallistuminen väkivallan käyttöön ja sen johtamiseen tapahtui aseellisen konfliktin oloissa avoimessa taistelussa sotajoukkojen välillä, mikä ei olisi sotarikos eikä edes tavanomainen rikos, Scheinin toteaa.

Toisaalta Scheinin arvioi, että eurooppalaisen luovutussopimuksen soveltamisen kannalta riittää, että Ukrainalla on oman lakinsa nojalla tuomiovalta, riippumatta siitä, missä Venäjä katsoo valtioiden rajan kulkevan.

– Jos luovutuspyynnön perustana ovat esimerkiksi väkivalta ukrainalaisia siviilejä vastaan tai vangittujen ukrainalaisten sotilaiden kiduttaminen tai surmaaminen, pidän todennäköisenä, että teot ovat luovuttamisvelvollisuuden piirissä.

Suomen pitää käydä koko Ukrainan esittämä lista läpi tehdessään luovutuspäätöstä, koska siinä Suomi rajaa sen, mistä rikoksista Petrovskia voidaan Ukrainassa syyttää.

– Valtioiden välisen aseellisen konfliktin oloissa vastapuolen sotilaiden surmaaminen sodan oikeussääntöjen mukaisin asein ei ole rikos. Olennaista asiassa on, kuinka Ukrainan luovutuspyynnössä osoitetaan, ettei Petrovskin toiminta vuosina 2014 ja 2015 ollut sodan oikeussääntöjen mukaista taistelua aseellisten joukkojen kesken vaan, että hän osallistui väkivaltaan siviilejä kohtaan tai käytti sodassakin kiellettyjä keinoja.

Luovuttamiseen terrorismirikosten nojalla Scheinin sen sijaan suhtautuu epäilyksin.

– Suomen laissa ei ole itsenäisiä terrorismirikoksia vaan rikoslain 34 a luvun säännökset saavat sisältönsä siitä, että jokin tavanomainen rikos, kuten tappo, on tapahtunut. Rikoksen terroristinen tarkoitus vaikuttaa sitten yhtäältä rangaistusta lisäävästi ja toisaalta siihen, minkälainen osallisuus luo rangaistusvastuun teosta. Monimutkainen kysymys jo kansainvälisen oikeuden tasolla on, missä määrin ja kenen tekeminä aseellisen konfliktin osana tehdyt väkivallanteot ovat terrorismia. Suomen saattaa olla vaikea vakuuttautua siitä, että kaksoisrangaistavuuden vaatimus täyttyy terrorismirikosten osalta Ukrainan lain ja Suomen rikoslain vertailussa.