– Oli puhe vastavuoroisuuden periaatteesta. Mitä tulee siihen, että Venäjän kärsivällisyys on lopussa, on tämä ilmaistu eri tasoilla, Venäjän presidentti Vladimir Putinin tiedottaja Dmitri Peskov kommentoi Venäjän valtion media Sputnikin mukaan.
Hän viittasi Yhdysvaltojen sulkemiin Venäjän edustajien käytössä olleisiin rakennuksiin Marylandin ja New Yorkin osavaltioissa.
”Venäjän presidentti Vladimir Putin päätti joulukuussa olla vastaamatta Yhdysvaltojen väistyvän hallinnon asettamiin pakotteisiin ja toimia Yhdysvaltojen uuden johdon kanssa muodostettujen siteiden mukaisesti”, venäläismedia kirjoittaa.
Yhdysvaltojen presidentti Barack Obaman hallinto sulki rakennukset viime vuoden joulukuussa ja karkotti 35 venäläistä diplomaattia. Toimenpiteet olivat vastaus Venäjän Yhdysvaltojen presidentinvaaleihin kohdistamiin vaikuttamisoperaatioihin.
Venäjän median mukaan nykyisen presidentin Donald Trumpin hallinto pohtii parhaillaan rakennusten palauttamista venäläisten käyttöön ennen Trumpin ja Vladimir Putinin ensimmäistä tapaamista. Presidenttien on määrä tavata Saksan G50-kokouksessa tällä viikolla.
Venäjän ulkoministeriön tiedottaja Maria Zaharova on todennut aiemmin, että Yhdysvallat on luvannut ”valmistella lähitulevaisuudessa ehdotuksia asian ratkaisemiseksi”.
Amerikkalaisviranomaisten mukaan Marylandin ja New Yorkin rakennukset olivat käytännössä vakoilukeskuksia. Niiden sulkeminen oli alun perin osa suunniteltua ratkaisupakettia, jolla haluttiin vastata amerikkalaisdiplomaattien Venäjällä kokemaan erittäin kovaan häirintään.
Venäjän vaalivaikuttamiseen kaavailtiin ensin paljon lieviä pakotteita ja Venäjän rakennusten sulkemisia rankempia vastatoimia. Muun muassa kyberiskuja sisältänyttä kovaa kostosuunnitelmaa ei kuitenkaan koskaan toteutettu. Verkkouutiset kertoo asiasta lisää tässä.





