Venäjän kohtaamia haasteita on usein tarkasteltava jopa useiden sukupolvien perspektiivillä. Presidentti Vladimir Putinilla on nyt edessään ongelma, joka hänen on kyettävä ratkaisemaan olennaisesti lyhyemmällä aikajänteellä. Kuka johtaa Venäjää toukokuun 2024 jälkeen?
Voimassa olevan perustuslain mukaan presidentti voi olla virassaan korkeintaan kaksi peräkkäistä kautta. Putinin jälkimmäinen kausi päättyy toukokuussa 2024.
– Ottaen huomioon, että Putin on 72-vuotias vuonna 2024, vaikuttaa epätodennäköiseltä, että hän voisi toistaa vuoden 2008 juonensa ja järjestää seuraajakseen kuuliaisen liittolaisen, joka vuonna 2030 tekisi jälleen tilaa 78-vuotiaalle Putinille, Venäjä-asiantuntijat Ian Bond ja Igor Jurgens toteavat Centre for European Reform -ajatushautomon (CER) julkaisemassa analyysissa.
Bond on CER:n ulkopolitiikan tutkimuksen johtaja, joka on ennen nykyistä tehtäväänsä tehnyt pitkän uran Britannian ulkoasiainhallinnossa. Professori Jurgens johtaa Moskovassa toimivaa Venäjän nykykehityksen instituuttia.
– Putin voisi toki sallia vuonna 2024 vapaat vaalit seuraajansa valitsemiseksi. Se olisi kuitenkin täydellisessä ristiriidassa sen kanssa, miten hän on vallassa ollessaan ponnistellut vaaliprosessin kontrolloimiseksi ja ”ei-toivottujen” ehdokkaiden sulkemiseksi pois, he huomauttavat.
Presidentin
kolme vaihtoehtoa
Vladimir Putin voisi Bondin ja Jurgensin mukaan toimia kuten Boris Jeltsin vuonna 1999 ja ”etsiä itselleen putinin” – henkilön, joka takaisi hänen ja hänen läheisimpien kumppaniensa koskemattomuuden eläkepäivien aikana.
– Tämä on saattanut olla Putinin aikomus vuonna 2008, jolloin hän vaihtoi paikkoja Dmitri Medvedevin kanssa siirtyessään pääministeriksi ja Medvedevin pitäessä presidentin tuolia lämpimänä, he sanovat.
– Jos näin oli, hän päätyi syystä tai toisesta arvioimaan, että Medvedev ei ollut oikea mies suojelemaan häntä pitkällä aikavälillä.
Toinen, sinänsä yksinkertaiselta tuntuva vaihtoehto olisi perustuslain muuttaminen niin, että Putin voisi vuonna 2024 asettua uudelleen ehdolle. Näin on tapahtunut aikoinaan Neuvostoliitossa ja sittemmin esimerkiksi Kazakstanissa, Uzbekistanissa ja Valko-Venäjällä.
– Putin voisi seurata tätä polkua, mutta vuonna 2017 hän sanoi, ettei aio muuttaa perustuslakia voidakseen jatkaa virassa, Bond ja Jurgens muistuttavat.
Kolmanteenkin vaihtoehtoon mallia voisi hakea Kazakstanista. Siellä presidentti Nursultan Nazarbajev julistettiin vuonna 2010 ”kansakunnan johtajaksi” ja valtion politiikka alistettiin hänen valvontaansa senkin jälkeen, kun hän aikanaan mahdollisesti luopuu presidentin asemasta. Viime vuonna hänet asetettiin vielä kansallisen turvallisuusneuvoston elinikäiseksi puheenjohtajaksi.
Venäjällä on toiminut vuodesta 2000 Putinin perustama ”valtakunnanneuvosto”, jolla ei nykyisellään ole todellista valtaa. On kuitenkin spekuloitu mahdollisuudella, että Putin siirtäisi neuvostolle merkittäviä valtaoikeuksia ja antaisi sitten nimittää itsensä sen puheenjohtajaksi, mikä sementoisi hänen keskeisen asemansa myös vuoden 2024 jälkeen. Tällaisesta manööveristä ei Bondin ja Jurgensin mukaan kuitenkaan ole julkisuudessa nähty viitteitä.
Brezhnevin
kohtalo?
Bond ja Jurgens otaksuvat Putinin kenties välttelevän keskustelua ennemmin tai myöhemmin tapahtuvasta vallanvaihdoksesta, sillä se saattaisi tehdä hänestä välittömästi ”ramman ankan” ja laukaista käyntiin eliitin sisäisen valtataistelun.
– Voi olla, että ainoa tapa, jolla Putin onnistuu säilyttämään kontrollin tiukasti omissa käsissään ja ehkäisemään konfliktin eliitin sisällä, on tehdä varhaisessa vaiheessa selväksi, että valta pysyy hänellä myös vuoden 2024 jälkeen – millaista perustuslaillista kuorrutusta se sitten vaatiikin, he arvioivat.
Luomalla järjestelmän, jossa kaikki pyörii hänen ympärillään ja muut valtiolliset instituutiot ovat heikkoja, Putin on saattanut tulla sitoneeksi itsensä Kremliin vielä pitkäksi ajaksi eteenpäin.
– Mitä kauemmin hän pysyy vallassa, sitä enemmän häntä uhkaa Neuvostoliittoa 1964–82 johtaneen kommunistisen puolueen pääsihteerin Leonid Brezhnevin kohtalo. Hänen viimeisiä vuosiaan leimasi taloudellinen pysähtyneisyys, ja hänestä itsestään tuli pilkan kohde, uudistumiseen kykenemättömän järjestelmän ruumiillistuma.