Tuolloin 39-vuotias Vladimir Putin aloitti poliittisen uransa Leningradin/Pietarin pormestarin Anatoli Sobtshakin hallinnossa 1990-luvun alussa Neuvostoliiton romahduksen jälkeen.
Putin antoi tiettävästi ensimmäisen haastattelunsa koskaan pietarilaiselle sanomalehdelle marraskuun 25. päivänä vuonna 1991.
Meduza on julkaissut haastattelun ensimmäistä kertaa verkossa. Se löytyy kokonaisuudessaan tästä.
Muun muassa Itä-Saksassa tiedusteluvirkailijana toiminut Putin kommentoi haastattelussa etenkin menneisyyttään KGB:n palveluksessa. Hän kertoo liittyneensä turvallisuuspalveluun, koska ajatteli, että voisi siellä tehdä kaikkein eniten yhteiskunnan hyväksi.
Haastattelija huomauttaa Putinille, että ihmiset saattavat ajatella, että KGB on hänen myötään pistänyt virkailijansa Pietarin hallintoon.
– Kuinka KGB voisi laittaa minut tänne, jos minut on irtisanottu. Sitä paitsi se ei enää ole sellainen hirviö kuin on puhuttu.
Vuoden 1991 haastattelija kysyy, myöntääkö Putin KGB:n olevan hirviö.
– Tietysti, hän vastaa.
Putin jatkaa, että turvallisuuspalvelu on menettänyt kykynsä täyttää ne tehtävät, mitä varten se luotiin. Hänestä se olisi pantava uusiksi.
Kun toimittaja kysyy katuuko Vladimir Putin menneitä, vastaa hän kieltävästi.
– En tehnyt mitään rikoksia, enkä keksi tekosyitä.
Tuleva presidentti vakuuttelee haastattelussa pätevyyttään. Hän korostaa kiinnostustaan ulkosuhteisiin ja KGB-aikana hankkimiaan taitoja kuten esimerkiksi saksan ja englannin osaamistaan.
Putinilta kysytään myös, uskooko hän tulevien ”ulkomaisten kumppanien” reagoivan kielteisesti, kun he saavat tietää miehen KGB-menneisyydestä.
– Nykyinen Yhdysvaltojen presidentti (George H. W. Bush) on entinen CIA:n johtaja. Haittaako se häntä? Minäkin olen entinen työntekijä (KGB:ssä) – entinen työntekijä, entinen kommunisti. Miksi tämä vaikuttaisi työhön?