Vladimir Putin suhtautui näihin kysymyksiin myönteisesti – Yle: ”Se oli merkillepantavaa”

Matti Vanhanen ja Erkki Tuomioja ihmettelevät muutosta Vladimir Putinissa.

Presidentti Sauli Niinistö nosti torstaina Savonlinnassa esille Pietarin läheisen Krasnyi Borin ongelmajätealueen ja mustasta hiilestä lähtevät päästöt.

Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Matti Vanhanen (kesk.) on tyytyväinen, että presidentti Niinistö toi ympäristöasiat esille, kertoo Yle Uutiset.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Vanhasen mukaan Savonlinnassa torstaina vierailleen Venäjän presidentti Vladimir Putinin myönteinen reaktio tiedotustilaisuudessa osoittaa, että kehitystä on tapahtunut.

– Kun vertaa, millaisia kommentteja saimme aikanaan, kun ehdotimme Pietarin jätevesien puhdistamista, tulkitsen tämä positiiviksesi, ex-pääministeri Vanhanen sanoo.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Suomen kannattaa neuvotella ympäristöasioista, koska Itämeren tilanne on jännittynyt eikä Krimin kriisissä näy ratkaisua. Suuren Krasnyi Borin ongelmajätelaitoksessa jäte on sijoitettu savikuoppiin. Se on uhka sekä Venäjälle että Suomelle.

Presidentti Niinistö oli esittänyt Putinille myös uusia toimia arktisten mustahiilipäästöjen poistamiseksi.

– Oli merkillepantavaa, että Putin suhtautui näihin kysymyksiin positiivisesti, koska ympäristöasiat eivät ole olleet Putinille ja Venäjälle ensisijaisia, toteaa kansanedustaja, entinen ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.)

Mainos