Vladimir Putin antoi kerralla potkut 15 kenraalille, myös pidätyksiä

Osan irtisanomisista kerrotaan liittyvän korruptiosyytöksiin.

Venäjän presidentti Vladimir Putin on irtisanonut peräti viisitoista kenraalia. Asiasta uutisoivan Newsweekin mukaan irtisanottujen joukossa ovat muun muassa Venäjän apulaishätätilaministeri Vladlen Aksenov, Omskin alueen vankeinhoitolaitoksen päällikkö Sergei Korjutshin ja Tomskin alueen hätätilaministeri Mihail Begun.

Vladimir Putin on irtisanonut useita kenraaleja kerralla aiemminkin. Esimerkiksi tämän vuoden huhtikuussa irtisanottiin yksitoista kenraalia. Vastaavia kierroksia on nähty myös vuosina 2016 ja 2017.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Irtisanomisaaltoihin on usein liittynyt korruptiosyytöksiä ja pidätyksiä. Tällä kertaa ainakin yksi irtisanotuista kenraaleista on pidätetty. Mihail Begunia syytetään lahjusten vastaanottamisesta. Newsweekin mukaan pidätyksiä voi olla odotettavissa lisääkin.

Venäjä-asiantuntija ja Wilson Center -ajatushautomon tutkija Yuval Weberin mukaan kenraalin irtisanomisen takana voi Venäjällä olla esimerkiksi byrokraattisen taistelun häviäminen, omavaltaisuus, todelliset poliittiset erimielisyydet maan johdon kanssa tai sellainen korruptio, jota ei voida hyväksyä.

– Viimeisestä, kukaan huipulla ei ole puhdas, mutta viranomainen voi joskus mennä liian pitkälle, Weber muotoilee.

Korruptiosyytöksiä myös käytetään usein aseena, kun epäsuosioon tai hankaluuksiin Moskovan kanssa joutuneesta päättäjästä halutaan eroon.

– Kun joku häviää byrokraattisen kamppailun, voi löytyä myös todisteita korruptiosta. Totutta tai sen syy-seuraussuhteita on vaikea tietää tutkimatta asiaa pintaa syvemmältä, Yuval Weber sanoo.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Armeijalla on Venäjällä runsaasti poliittista vaikutusvaltaa. Transparency Internationalin mukaan noin viidennes Venäjän parlamentin alahuoneen eli duuman jäsenistä toimii samanaikaisesti armeijan tai poliisiviranomaisten lobbareina. Monilla eturivin venäläispäättäjillä on lisäksi vahvat kytkökset maan tiedusteluun ja asevoimiin.

– Venäjän korruptio on paljon suurempaa kuin mitä tavallinen asioista perillä oleva länsimainen tarkkailija voi edes kuvitella. Ylisuuri ja kaikkivoipa valtio on korruption perimmäinen syy, Atlantic Council -ajatushautomon vanhempi tutkija Ariel Cohen toteaa.

Hän luonnehtii kenraalien irtisanomisia ”harvennukseksi”, jota Vladimir Putin suorittaa säännöllisesti.

Mainos