Verkkouutiset

Viskigatesta oli tulla rajumpi – näin PS ja keskusta äänestivät viinamainonnan täyskiellon puolesta

Viime joulukuussa opposition 70 kansanedustajaa äänesti käytännössä alkoholin täyden mainontakiellon puolesta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kansanedustaja Timo Heinonen (kok.) harmittelee blogissaan Iltalehden uutisointia.

Iltalehti listasi 99 kansanedustajaa, jotka äänestivät joulukuussa 2013 alkoholimainonnan tiukentamisen puolesta.

Toimittaja ei kuitenkaan kansanedustajan mukaan tullut katsoneeksi, mitä EI tuossa äänestyksessä äänestäneet 70 kansanedustajaa kannattivat.

Nuo 70 keskustan ja perussuomalaisten kansanedustajaa kannattivat vastalausetta, jonka olivat tehneet sosiaali- ja terveysvaliokunnassa keskustan Annika Saarikko, Juha Rehula ja Anu Vehviläinen sekä perussuomalaisten Hanna Mäntylä, Laila Koskela ja Ari Jalonen.

Vastalause löytyy tästä linkistä valiokunnan mietinnön lopusta. Keskusta ja perussuomalaiset totesivat vastalauseessaan, että lakiesitys on sisällöltään riittämätön ja esittivät käytännössä alkoholimainonnan kieltämistä kokonaan.

Keskustan ja perussuomalaisten mukaan ”mietojen alkoholijuomien mainontaa tulee rajoittaa siten, että ainoastaan täysi-ikäisten kuluttajien ostopäätöksiinsä tarvitsemia tietoja saisi esittää mainoksissa”. Keskustan Rehula totesi tehdessään vastaesitystä, että ”mielikuva- ja elämäntapatyylisen alkoholimainonnan salliminen ei ole perusteltua”.

Eduskunnan täysistunnon äänestyskartta asiasta löytyy tästä.

Timo Heinonen sanoo hallituksen voittaneen esityksen paljastuneen epäonnistuneeksi ja kohtuuttomaksi.

Hän kuitenkin huomauttaa, että ”keskusta ja perussuomalaiset siis äänestivät vielä meitäkin tiukemman kieltolinjan mukaan”.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)