Virustutkija MTV:lle: Toiveikkuuteen on syytä

Koronan aiheuttamien ongelmien arvioidaan vähitellen hiipuvan.
Turvaväliohjeita ja suojapleksejä K-Citymarketin kassoilla Helsingin Ruoholahdessa. LEHTIKUVA / TEEMU SALONEN
Turvaväliohjeita ja suojapleksejä K-Citymarketin kassoilla Helsingin Ruoholahdessa. LEHTIKUVA / TEEMU SALONEN

Vaikka koronaviruksen evoluutiossa on syytä varautua erilaisiin skenaariohin ja pandemia vielä jatkuu, virologian professori Olli Vapalahden mukaan toiveikkuuteen on silti syytä.

– Optimismiin on syytä sen suhteen, että koronaviruksen aiheuttamat ongelmat yhteiskunnassa hiipuvat vähitellen, Vapalahti sanoo MTV Uutisille.

Vapalahden mukaan eri mahdollisuuksia koronaviruksen evoluutiolle on, mutta viruksen luonteen takia on mahdotonta tietää, mikä niistä lopulta toteutuu.

– Mitään toimivaa kristallipalloa ei ole, mutta kaikki skenaariot eivät varmaan ole yhtä todennäköisiä.

Iso-Britannian hallituksen asettama tieteellinen ja neuvoa-antava ryhmä SAGE, eli Scientific Advisory Group for Emergencies on julkaissut neljä eri olettamusta siitä, mihin suuntaan koronapandemia seuraavaksi kehittyy Iso-Britanniassa.

Jokaisessa skenaariossa koronaviruksen oletetaan jatkavan kulkuaan uusien aaltojen muodossa.

Myönteisimmissä skenaarioissa covid19-koronan uudet virusmuunnokset eivät ole esimerkiksi omikronvarianttiin ja deltavarianttiin verrattuna yhtä tartuttavia tai vakavia. Tautia esiintyy alueittain tai kausittain, ja tehosterokotteita joudutaan antamaan vain riskiryhmiin kuuluville.

Huonompaa ennustavissa skenaarioissa uusia, vaikeasti ennustettavia variantteja tulee ja ne ovat tarttuvuudeltaan omikronvirusmuunnoksen kaltaisia ja vakavuudeltaan samaa luokkaa deltavariantin kanssa.

Mainos