Virtsasi Putinin kisa-asunnon aitaan – oli saada menolipun Sotshista Siperiaan

Henkilökohtaisten tarpeiden tekeminen väärään paikkaan oli vähällä palkita Sotshin olympialaisia seuraamaan tulleen hollantilaismiehen matkalipulla. Se olisi tosin ollut vain menolippu ja Siperiaan sittenkin.

Hollantilainen lentoyhtiön johtaja Atilay Uslu oli sunnuntai-iltana juhlimassa maansa olympiakultaa, joka tuli pikaluistelusta. Hän oli juuri etsimässä ruokapaikkaa, kun tarve iski.

– Se oli niin kova, etten voinut pidätellä. En löytänyt mistään käymälää, joten menin korkean aidan viereen. Sitten virtsasin nopeasti päin aitaa, hän kertoo hollantilaiselle Telegraaf -lehdelle.

Aita ei kuitenkaan ollut mikä tahansa aita, vaan juuri se, joka ympäröi Venäjän presidentti Vladimir Putinin asumusta Sotshissa.

Uslu olikin pian viiden venäläisen sotilaan ympäröimä ja hänet pidätettiin välittömästi.

– Sotilaat puhuivat menolipusta Siperiaan ja kysyivät, enkö ollut nähnyt valvontakameroita tai tiennyt, että kyseessä oli Putinin asunto, hän kertoo.

Useita hollantilaisluistelijoita rahoittava Uslu vapautettiin noin tunti pidätyksen jälkeen. Hänen lompakkonsa oli kuitenkin vapautushetkellä 1 364 dollaria kevyempi, joten hän tuli tahtomattaan rahoittaneeksi myös Venäjän viranomaisia. Siitä huolimatta Uslu sanoo, ettei hänellä ole aikomustakaan ryhtyä peräämään rahojaan takaisin.

Mainos