Verkkouutiset

Urmas Reinsalu. LEHTIKUVA / MIKKO STIG

Virosta vaatimus: Venäjän uhkaan on vastattava Naton neljännellä artiklalla

Ex-ulkoministerin mukaan puolustusliiton tulisi vahvistaa läsnäoloa Baltian maissa ja Puolassa.

Viron on vedottava Naton neljänteen artiklaan, vaatii maan entinen ulkoministeri ja nykyinen kansanedustaja Urmas Reinsalu.

– Elintärkeät turvallisuusetumme ovat nyt uhattuina enemmän kuin koskaan ennen Natoon liittymisemme jälkeen, ja meidän on sanottava se selkeillä argumenteilla ja kovaan ääneen, Urmas Reinsalu sanoo yleisradioyhtiö ERR:lle.

Naton perussopimuksen neljäs artikla käsittelee turvallisuuskonsultaatioita. Sen mukaan kaikilla jäsenvaltioilla on oikeus tuoda asia Naton neuvoston käsittelyyn, kun on kyse tilanteesta, jossa jäsenvaltio katsoo alueellisen koskemattomuutensa, poliittisen itsenäisyytensä tai turvallisuutensa olevan uhattuna.

Reinsalu viittaa Venäjän toimiin Ukrainassa sekä maan esittämään vaatimukseen, jonka mukaan Naton olisi käytännössä lopetettava kaikki puolustustoiminta itäisessä Euroopassa. Venäjän Yhdysvalloille ja Natolle esittämä sopimusluonnos koskisi myös Viroa, joka on ollut puolustusliiton jäsen vuodesta 2004.

Venäjä on lisäksi vaatinut takuita siitä, ettei Nato enää laajenisi itään. Tämä koskee myös Suomea ja Ruotsia.

Urmas Reinsalun mukaan Venäjän toimet ovat aiheuttaneet turvallisuuskriisin koko Eurooppaan.

– Kyseessä ei ole tavanomainen konfliktitilanne maiden välillä, vaan nyt ydinasevaltio naapurissamme uhkailee viime kädessä sotilaallisen voiman käytöllä, jos Natoa ei käytännössä lakkauteta Itä-Euroopassa, hän kuvailee.

Entisen ulkoministerin mukaan Viron on tavoiteltava sitä, että Nato-liittolaiset vahvistaisivat sotilaallista läsnäoloaan Baltian maissa ja Puolassa. Reinsalun mukaan Venäjää vastaan tulisi myös määrätä uusia pakotteita, jotta maan uusi ja laajamittainen sotilaallinen toiminta Ukrainaa vastaan voidaan estää.

Uusimmat
MAINOS