Tarttolainen tuomioistuin langetti viime viikon lopulla vankeustuomion kolmelle miehelle Venäjän hyväksi vakoilemisesta.
Kaksi miehistä on virolaisia. Kolmannen kansallisuutta ei ole kerrottu julkisuuteen.
Viron yleisradion mukaan ensimmäinen virolaisista tuomituista, 32-vuotias Maksim Gruzdev, oli ”pitänyt yllä suhdetta Venäjän turvallisuuspalveluun”. Miehen kerrotaan pyrkineen toimillaan heikentämään Viron turvallisuuspalvelujen toimintaa.
Gruzdev oli värvätty Venäjän tiedustelun palvelukseen viime vuonna Venäjän Pihkovassa. Sen jälkeen Gruzdev oli välittänyt Venäjälle tietoa Viron turvallisuuspalvelun työntekijöiden toiminnasta ja ”osallistunut viraston operaatioihin”. Hänet tuomittiin neljän vuoden vankeuteen.
Toinen tuomittu virolaismies on nimeltään Alksander Rudnev. 21-vuotiaan Rudnevin katsotaan syyllistyneen rikoksiin valtiota vastaan. Rudnev oli värvätty niin ikään Pihkovassa jo vuonna 2013. Hän välitti Venäjän tiedustelulle tietoja Viron puolustusvoimien, poliisin ja rajavartioston toiminnasta Etelä-Virossa.
Hän sai teoistaan kahden vuoden vankeusrangaistuksen.
Viimeinen tuomituista, 42-vuotias Pavel Romanov, oli aloittanut tuomioistuimen mukaan yhteistyönsä Venäjän tiedustelun kanssa Pihkovassa jo vuonna 1994. Hänen kerrotaan jatkaneen toimintaansa katkeamatta aina siihen asti, kun hän jäi kiinni viime vuoden helmikuussa.
Romanov oli välittänyt tietoja Viron puolustuksista, rajavartiotoiminnasta ja poliisiviranomaisista. Hänet tuomittiin neljän vuoden ja kymmenen kuukauden vankeuteen.
Ylen mukaan tuomitut olivat salakuljettajia, jotka saivat harjoittaa toimintaansa vastineeksi Venäjän viranomaisille vakoilemisesta.