Venäjän vallanpitäjien tavoitteena on jo pitkään ollut kollektiivisen muistin muovaaminen – ei sen vaaliminen, sanoo Viron Helsingin-suurlähettiläänä vuosina 2018–2020 toiminut Harri Tiido. Taustalla on hänen mukaansa tietoisuus siitä, että maan nykyjohdon asemaa pönkittäviä myönteisiä mielikuvia Venäjän oloista olisi muutoin vaikea löytää.
– Kreml pitää tärkeänä korostaa Venäjän kansan sankarillista roolia sodassa, mutta samalla tyystin sivuuttaa stalinismiin ja neuvostohallintoon liittyneet kielteiset ilmiöt, kuten massakyyditykset, tappamiset, laajemmat sortotoimet ja naapurivaltioiden miehitykset. Tietyt kuvat siis pyyhitään muistista, toisille taas annetaan positiivinen hohde, pitkän diplomaattiuran tehnyt Tiido totesi virolaisella Vikerraadio-radiokanavalla.
– On kuin olisi kaksi eri muistia – tappion muisti ja voiton. Ensin mainittua varsinkin poliitikot harvemmin palauttavat mieliin. Historiaa syötetään ihmisille editoidun kollektiivisen muistin tavoin. Kun historiallisten tapahtumien silminnäkijöiden määrä vähenee vuosi vuodelta, kasvaa massamediassa esitetyn muistimallin suhteellinen painoarvo kansalaisten mielissä, hän arvioi.
Presidentti Vladimir Putinin hallinto ei jätä hänen mukaansa mitään sattuman varaan, vaan Venäjälle on perustettu erityinen syyttäjäviranomainen, jonka tehtävänä on tutkia ”kotimaan historian väärentämiseen ja natsismin rehabilitointiin” liittyviä rikoksia. Se voi asettaa syytteeseen paitsi venäläisiä, myös muiden maiden kansalaisia.
Tiido muistuttaa Konstantin Eggertin päätelleen, että Putin pyrkii muovaamaan uuden venäläisen identiteetin, jonka perustana ovat kansallinen suuruus ja vallanpitäjien aseman loukkaamattomuus.
”Syyllisyydenkään kollektivisointi ei kanna”
Yleisemminkin on Tiidon mielestä olemassa uhka, että historian tilalle on nousemassa ”muisti”. Jos objektiivisuuden ihanteen korvaa subjektiivisuus, ainekset historiallisiin konflikteihin tai jopa sotiin ovat hänen mukaansa olemassa.
– Politiikan teoreetikko Karl Deutschin kerrotaan todenneen, että ”kansakunta on joukko ihmisiä, joita yhdistävät virheellinen käsitys menneisyydestä ja viha naapureitaan kohtaan”. Vaikka luonnehdinta saattaa olla liioiteltu, jotain perää siinä on. Kollektiivinen muisti on hyvä alusta sellaisia näkemyksiä edistämään, Tiido sanoo.
– Nykyisin muodissa näyttää olevan syyllisyyden kollektivisointi – sen langettaminen kaikille, joiden voidaan jollakin perusteella ajatella olevan ammoisten syyllisten jälkeläisiä tai osasyyllisiä. Tästä havainnollisin esimerkki on Black Lives Matter -liike ja rasismi, joka yhdistetään kaikkiin valkoihoisina syntyneisiin ihmisiin, vaikka heillä tai heidän esi-isillään ei olisi ollut ilmiön kanssa mitään tekemistä, hän toteaa.
Muistamisen tarpeellisuutta on hänen mukaansa ollut tapana korostaa unohtamisen tarvetta enemmän. Unohtamisen hän sanoo ilmiönä kuitenkin mahdollistavan konfliktien vähentämisen ja tarpeettomien yhteiskunnallisten jännitteiden liennyttämisen.
– Mitä tapahtui, se tapahtui, ja vaikka meidän on syytä se muistaa, älkäämme enää uudelleen lietsoko liekkejä. Kuten muinaiset roomalaiset sanoivat: ”Tempora mutantur et nos mutamur in illis” – ajat muuttuvat ja me muutumme niiden mukana, sanoo Tiido.