Viron e-asukkaat perustaneet 10000 yritystä

Yritykset työllistävät arviolta 1700 henkilöä.

Viron e-asukkaiden perustamien yritysten määrä nousi marraskuussa yli kymmenentuhannen, uutisoi Viron yleisradioyhtiö ERR.

Viron e-asukas on ohjelma, joka avulla ulkomaalaiset ovat voineet hakea maan sähköistä henkilöllisyyttä vuodesta 2014 alkaen. Henkilöllisyyden avulla voi käyttää muun muassa pankkipalveluita ja perustaa yrityksen ilman, että tarvitsee käydä maassa.

E-asukas ohjelmaa johtavan Ott Vatterin mukaan suurin osa e-asukkuuden kautta perustetuista yrityksistä toimii it-alalla tai liikkeenjohdon konsultoinnissa. Kaikkiaan e-asukkaita on tällä hetkellä yli 62 000.

– Suurin osa e-asukkaiden perustamista yrityksistä keskittyy luomaan fiksuja töitä ja suurta lisäarvoa, Vatter sanoo.

– E-asukkuus tarjoaa globaalin talouden toimijoille uniikin mahdollisuuden johtaa yritystään sijainnistaan riippumatta. Se myös tekee Virosta houkuttelevan sijainnin EU-kansalaisten yrityksille, sillä monissa jäsenmaissa mahdollisuudet etäyrittämiseen ovat paljon rajoitetummat, Vatter toteaa.

E-asukkaiden yritykset työllistävät Virossa yhteensä noin 1 700 henkilöä. Ohjelman aiheuttaman suoran tulon on arveltu viiden vuoden aikana olleen noin 31 miljoonaa euroa.

– Veroja maksavien, e-asukkaiden perustamien yhtiöiden määrä on Virossa kasvanut 58 prosenttia viime vuoteen verrattuna. Yhtiöiden maksamat verot käytetään koulutukseen, kulttuuriin ja sosiaalityöhön. Siten ne suoraan hyödyttävät Viron asukkaita, Vatter sanoo.

Mainos