Virolaisarvio Ylellä: suomalainen Venäjään liittyvä media- ja kansalaiskeskustelu naiivia

Politiikan tutkija, Viron presidentin neuvonantaja Iivi Anna Masso arvioi Ylen uutisissa suomalaista Venäjään liittyvää media- ja kansalaiskeskustelua "naiiviksi".

Tuoreena esimerkkinä suomalaisesta optimismista Iivi Masso viittaa viime viikolla julkaistuun, Verkkouutisten ja Nykypäivä-lehden mielipidekyselyyn, jonka mukaan suomalaisista 46 prosenttia huomioisi Venäjän näkökulman ulko- ja turvallisuuspolitiikassa nykyistä vahvemmin.

– Todella yllättävä näkemys nykyisessä kansainvälisessä tilanteessa. Toki riippuu kysymyksenasettelusta, mutta uskon, että virolaisilla ei-vastauksia olisi huomattavasti enemmän, Masso kommentoi Ylelle.

Hänen mukaansa asenne siitä, että jos toimimme ”oikein”, Suomelle ei voi käydä huonosti, oli havaittavissa jo vuosi sitten Ukrainan konfliktin kärjistyessä.

– Hyvin varhaisessa vaiheessa tuli esiin argumentti, että koska me (Suomi) kohtelemme venäläisvähemmistöä hyvin, ja meillä se on riittävän pieni, ollaan turvassa. Ei Ukraina kohdellut venäläisvähemmistöä huonosti, ei se (Venäjän miehitys Krimillä) siitä johtunut, Masso toteaa.

Masson mukaan syntyy myöskin väärä turvallisuuden tunne siinä mielessä, ettei Euroopan tilanne koske meitä, koska teemme kaiken oikein.

Virolaiset puolestaan olettavat, että se mitä tapahtuu toisaalla maailmassa, voi tapahtua Virossakin, Masso sanoo.

Mainos