Viro nostaa veroja; hinnat nousevat, alkoholi kallistuu

Uusi hallitus ottaa käyttöön myös väliaikaisen yritysverotuksen.
Tallinnan vanhaa kaupunkia. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Tallinnan vanhaa kaupunkia. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Virossa neuvotellaan pääministeriksi nousevan Kristen Michalin johdolla uudesta hallituksesta, koska pääministeri Kaja Kallas on siirtymässä EU:n ”ulkoministeriksi” eli ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkeaksi edustajaksi.

Nykyinen hallituspohja on jatkamassa. Reformipuolue, SDP ja Viro 200 -puolue julkaisivat perjantaina hallitussopimuksen, joka sisältää lukuisia veronkorotuksia.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Michalin hallitus aikoo korottaa yleisen arvonlisäveron 22 prosentista 24 prosenttiin. Heinäkuussa 2025 tehtävä korotus nostaa hintoja tuntuvasti.

Alv-korotuksen päälle alkoholin, tupakan ja bensiinin valmisteveroa nostetaan viidellä prosentilla.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Virolaisten tulovero nousee jo aiemman päätöksen mukaan 22 prosenttiin ensi vuonna. Uusi hallitus aikoo korottaa sen 24 prosenttiin vuoden 2026 alussa.

Viroon tulee myös yritysvero, kun vuoden 2026 alusta lähtien yritysten voitoista verotetaan kaksi prosenttia. Kyse on niin sanotusta turvallisuusverosta, jolla katetaan maanpuolustuksen menoja. Vero on määräaikainen vuoden 2028 loppuun asti.

Hallitus aikoo lisäksi säästää julkisia menoja. Tulevan pääministeri Kristen Michalin mukaan julkiseen sektorin menoja leikataan seuraavan kolmen vuoden aikana kymmenen prosenttia.

Viron itäiseen osaan tavoitellaan autonomiaa separatistiromantiikalla ja Burzumin konsertilla.
Mainos