Narvajoen ylittävä silta EU:n ja Venäjän välisellä rajalla. Viro tuo Narvaan uuden sotilastukikohdan osana itarajojen vahvistamista., LEHTIKUVA / TEEMU SALONEN

Viro linnoittaa itärajaansa: maan puolustusministeri kertoo IL:lle varautumisesta

Viro rakentaa vahvaa puolustuslinjaa Venäjän vastaiselle rajalle. Narvaan tuodaan myös uusi sotilastukikohta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Viro rakentaa parhaillaan laajaa puolustuslinjaa Venäjän vastaiselle rajalleen yhdessä Latvian ja Liettuan kanssa, kertoo maan puolustusministeri Hanno Pevkur Iltalehdelle antamassaan haastattelussa. Rajalle kaivetaan juoksuhautoja, pystytetään bunkkereita, vedetään piikkilankaa ja rakennetaan panssariesteitä osana niin sanottua Baltian puolustuslinjaa.

Pevkur toteaa, että tavoitteena on varautua Venäjän mahdolliseen aggressioon ja vahvistaa Naton itäistä sivustaa.

– Olemme sopineet, että kaikki Baltian maat huolehtivat omalta osaltaan itäisestä sivustasta. Itäisen raja-alueen turvaaminen on osa toimia, joita voimme tehdä rauhan aikana, hän kertoo.

Pevkurin mukaan linnoittaminen on normaali osa varautumista. Hän vertaa sitä muihin rauhanaikana tehtäviin varautumistoimiin, kuten ammusten tai muun puolustusmateriaalin hankintaan. Hän mainitsee, että mikäli Venäjän havaittaisiin suunnittelevan hyökkäystä, voitaisiin raja-alueet myös miinoittaa. Viro erkaantui yhdessä muiden Baltian alueen maiden ja Suomen kanssa jalkaväkimiinat kieltävästä Ottawan yleissopimuksestasopimuksesta juuri tästä syystä.

– Meidän pitää näyttää Venäjälle toimillamme, että olemme valmiit puolustamaan maitamme.

Pevkurin mukaan puolustuslinjan tarkoitus on tehdä mahdollisesta hyökkäyksestä niin vaikea ja kallis, että Venäjä ei uskaltaisi edes yrittää sellaista.

Venäjän puolella nähtiin hiljattain aseistettuja sotilaita lähellä Viron rajaa. Kyse on tieosuudesta, joka kulkee Venäjän puolella, mutta jota myös virolaiset ovat käyttäneet. Taustalla on vanha kiista, josta neuvoteltiin vuonna 2005 rajasopimus. Sopimuksen mukaan virolaisten yleisesti käyttämä tieosuus olisi virallisesti osa Viroa. Venäjä ei koskaan ratifioinut sopimusta.

– Otan asian melko rauhallisesti. Tietenkin meidän täytyy ryhtyä varotoimiin, Pevkur kommentoi tilannetta.

Hän toteaa, että varotoimiin on ryhdytty ja paikalle rakennetaan uusi tie, jotta virolaiset eivät joudu käyttämään Venäjän puolelta kulkevaa tieosuutta. Lisäksi raja-alueelle Narvaan rakennetaan uusi sotilastukikohta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)