Virkkunen KSML:ssä: Väärästä autoveropäätöksestä maksetaan korvaus

Tulliasioista vastaava hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen (kok.) sanoo sanomalehti Keskisuomalaiselle, että valtion on maksettava vahingonkorvauksia ennen vuotta 2006 tuontiauton autoveropäätöksen saaneille.

Vahingonkorvauksen saamiseksi auton tuoneiden ei tarvitse nostaa käräjäoikeudessa kannetta, vaan Tullille tehtävä vahingonkorvausvaatimus riittää.

– Ennen varsinaista vahingonkorvausten maksamista joudutaan kuitenkin vielä odottamaan tuomioistuimen lainvoimaista ratkaisua vahingonkorvausvelan vanhenemisajan määräytymisestä, Virkkunen kertoo sanoo.

EY-tuomioistuin totesi vuonna Suomen verotuskäytännön EU-lainsäädännön vastaiseksi. Vuonna 2009 annettiin myös lainsäädäntö, jolla valtio palautti autoveroja vuosina 2006–2009 veropäätöksen saaneille. Heinäkuun alussa korkein oikeus määräsi valtion vahingonkorvausvastuuseen asiassa, joka koski vuonna 2003 Suomeen tuodun auton arvonlisäverotusta.

Lue myös: Laittomasti perityt autoverot: Korvausvaatimukset voi jättää myös Tullille

Mainos