Liikenne- ja kuntaministeri Henna Virkkunen (kok.) pohtii vielä mahdollisuutta asettua kokoomuksen puheenjohtajaehdokkaaksi.
Hän vahvisti asian aamupäivällä eurovaalikampanjansa avaustilaisuuden yhteydessä Helsingissä. Lähteekö Virkkunen mukaan kokoomuksen puheenjohtajakisaan, selviää viimeistään ensi viikolla.
– Taisin silloin kokoomuksen eurovaalikampanjan avausiltana luvata, että huhtikuun aikana. Nyt on vielä huhtikuuta jäljellä, Virkkunen kommentoi asiaa.
Virkkunen kuvasi, että tänään on ”hyvä päivä avata (eurovaali)kampanja”, kun samoihin aikoihin kokoomuksen puheenjohtajaksi pyrkivä elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok.) kampanjoi toisaalla Helsingissä.
– Varmaan molemmilla oli sellainen ajatus, että pääsiäisen jälkeinen tiistaiaamu sopii toimittajille, Virkkunen kommentoi asiaa. Hänen mukaansa ”emme olleet koordinoineet tätä keskenämme”.
Työnteko, yrittäjyys, kilpailukyky
Virkkusen mielestä tulevalla parlamenttikaudella EU:n kilpailukyvyn vahvistaminen on ”ykkösasia”.
Virkkunen korosti, että hänelle politiikassa tärkeintä on ollut aina suomalaisen työnteon ja yrittäjyyden edistäminen.
– Suomen Yrittäjät on arvioinut, että yritysten toimintaan vaikuttavasta lainsäädännöstä nykyään noin 70 prosenttia tulee EU:n tasolta. Sekin osoittaa, kuinka tärkeää on olla vaikuttamassa riittävän ajoissa siihen lainsäädäntöön, Virkkunen huomautti.
Virkkusen kampanjoi sloganilla: ”Henna Virkkunen. Uudistaja. Toiset tykkää, toiset ei.”
– Tiedetään, että uudistaminen aina jakaa mielipiteitä. Toiset tykkää, toiset ei, mutta sillä tavalla tätä maata on viety eteenpäin, Virkkunen kuvasi.
Virkkunen totesi, että kuntauudistus on jakanut erittäin voimakkaasti mielipiteitä, mutta korosti uskovansa edelleen sen välttämättömyyteen.





