Virkkunen antaisi kunnille joustoa nuorisotakuun toteuttamiseen

Hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkusen (kok.) mielestä kunnille pitää antaa lisää vapautta nuorisotakuun toteuttamiseen.

Virkkunen ehdottaa, että nuorisotakuun toteuttamiseen sitoutuville kunnille annetaan lisää vapauksia takuun toteuttamiseen.

– Viimeistään nyt on siirryttävä puheista tekoihin myös kuntatasolla ja saatava yhteistyö kaikkien osapuolten: elinkeinoelämän, valtion ja kuntien välillä jouhevaksi. Kuntien kannalta on keskeistä suunnata riittävästi voimavaroja opinto-ohjaukseen niin peruskouluissa kuin toisella asteella. Myös TE-toimistoihin tarvitaan ohjauksellista otetta, ministeri totesi nuorisotakuuta koskevassa tiedotustilaisuudessa Helsingissä tiistaina.

Virkkunen myös rohkaisee kuntapäättäjiä jatkamaan ja kehittämään edelleen jo hyväksi havaittuja keinoja nuorten työllistymiseen ja koulutukseen saattamiseen. Toisin kuin hoitotakuussa, nuorisotakuussa ei kunnille kohdistu sanktiota takuun toteuttamatta jättämisestä.

– Tärkeintä on varmistaa se, että jokaiselle nuorelle löytyy paikka joko koulutuksessa tai työelämässä. Tätä tavoitetta ei saa hukata ylimääräiseen byrokratiaan. Nuorisotakuu voi olla yksi kuntauudistuksen kokeiluhankkeista, joissa uudistuville kunnille annetaan vapaammat kädet yhteisen tavoitteen toteuttamiseen, Virkkunen sanoi.

Mainos