– Vihreät ei aio lähteä neuvottelemaan osallistumisesta heikkoon hallitukseen tämän hallituksen raunioille, emme hyväksy hallituksen eriarvoistavaa ohjelmaa, Ville Niinistö kirjoittaa Facebookissa.
– Toki eri puolueiden kesken nyt keskustellaan yhdessä jatkosta, mutta jo nyt näen, että paras tapa mennä eteenpäin olisi uudet vaalit. Silloin mitattaisiin puolueiden nykylinjan kannatus, hän jatkaa.
Silloin Niinistön mukaan testattaisiin myös Jussi Halla-ahon perussuomalaisten linja heti vaaleissa, kuten myös Juha Sipilän (kesk.) hallituksen politiikka.
– Vaalin pohjalta olisi mahdollista rakentaa vahva enemmistöhallitus, joka muuttaisi Suomen suuntaa kestäväksi, inhimillisemmäksi ja koulutusta arvostavaksi. Tällaista enemmistöä vihreät haluaa olla rakentamassa, hän kirjoittaa.