Ville Niinistö myönsi puheessaan vihreän liiton puoluevaltuuskunnalle Porissa, että tavoite on kunnianhimoinen mutta saavutettavissa.
– Kaikki toivovat cleantechistä Suomelle tulevaisuuden menestystarinaa. Kaikki ovat myös yhtä mieltä siitä, että kansainvälinen menestys edellyttää toimivia kotimarkkinoita. Uusiutuvan energian kunnianhimoinen tavoite auttaa kotimarkkinoiden luomisessa. Ruotsikin tavoittelee 50 prosentin uusiutuvien osuutta, mutta kymmenen vuotta nopeammin, Ville Niinistö sanoi.
Uusiutuvien käyttöä voitaisiin hänen mukaansa edistää korjaamalla päästökauppa, rukkaamalla tukia ja veroja, raivaamalla hallinnollisia esteitä sekä siirtymällä nettolaskutukseen, jossa sähkön pientuottaja voi myydä ylimääräisen sähkön jakeluverkkoon.
– Tuulivoimassa on päästy Suomessa vihdoin hyvään vauhtiin. Kapasiteetti kasvoi viime vuonna 56 prosenttia. Aurinko puolestaan on energianlähde, jonka potentiaali on meillä lähestulkoon käyttämättä. Syöttötariffilla on saatu hyviä tuloksia tuulivoiman lisäämisessä. Nyt on aurinkovoiman vuoro. Sille hyvä edistämiskeino olisi nettolaskutus, Ville Niinistö ehdotti.
Viime vuonna uusiutuvien osuus energian kokonaiskulutuksesta oli noin 30 prosenttia. Edellisessä ilmasto- ja energiastrategiassa Suomen vuoden 2020 uusiutuvatavoitteeksi asetettiin 38 prosenttia, ja tämä tavoite näyttäisi toteutuvan.