Ville Niinistö LM:lle: Tällä kannatuksella pitää tavoitella neljää ministerisalkkua

Ville Niinistön mielestä Vihreiden ei tule enää suostua suurten puolueiden apupuolueeksi.

Vihreiden väistyvä puheenjohtaja Ville Niinistö on jättämässä seuraajalleen kovan haasteen. Niinistö kertoo Aamulehdessä julkaistussa Lännen Median haastattelussa, että vihreät ei suostu enää apupuolueeksi. Niinistö totesi eilisessä vihreiden puoluevaltuuskunnan puheessaan, että vihreät lähtee tavoittelemaan pääministeripuolueen asemaa.

– Puolueen tavoitteena voi olla vain pääministeripuolueen asemaan nouseminen. Vihreiden ei enää koskaan pidä lähteä hallitukseen yhtä pienellä kannatuksella kuin millä lähdimme Matti Vanhasen (kesk.) ja Jyrki Kataisen (kok.) hallituksiin, Niinistö painottaa.

Vuoden 2011 eduskuntavaaleissa vihreiden kannatus oli 8,5 prosenttia. Tuolloin puolue lähti mukaan pääministeri Jyrki Kataisen (kok) hallitukseen ja sai ympäristö- ja kehitysministerien salkut.

Tällä hetkellä vihreiden kannatus on 14 prosentin luokkaa.

– Vihreiden pitää tavoitella hallitusneuvotteluissa tällä kannatuksella neljää ministerinsalkkua, joista yhden on liityttävä elinkeino- ja talouspolitiikkaan, Niinistö linjaa.

Vihreissä ollaan kuitenkin huolissaan nopeasti kasvaneen kannatuksen sulamisesta. Puheenjohtajaehdokas ja vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Krista Mikkonen nosti lauantaina ensimmäisessä puheenjohtajapaneelissa esiin alueellisen edustuksen merkityksen.

– Kasvu on kestävää vain silloin, kun meillä on ihmisiä eri puolilla Suomea. He ovat yhteisönsä jäseniä, ja siellä heidät tunnetaan ja tiedetään, että nämä ovat vihreitä ja ihan tavallisia järjen ihmisiä, sanoo joensuulainen Mikkonen.

Mainos