Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistön mielestä Suomi ei voi ajatella pysyvänsä länsimaiden ja Venäjän välisen jännitteen ulkopuolella.
‒ Mahdollisimman hyvä eurooppalainen ulko- ja puolustuspoliittinen yhteistyö on Suomen etu. Oma puolustuskykymme on pidettävä kunnossa. Ensisijaisesti yhteistyötä kannattaa syventää Ruotsin kanssa. Askeleiden on oltava maltillisia. Nato-jäsenyyden haikailu tässä tilanteessa ei ole vakautta tuova ratkaisu, mutta sitä ei ole myöskään Venäjän myötäily, Niinistö linjasi.
Hän nosti esiin pääministeri Juha Sipilän (kesk.) lausunnon, jonka mukaan Euroopan unionin kriisi voi koitua Suomen eduksi EU-asioissa.
‒ Suomen etu ei ole, että EU on hajautunut. Juuri tällainen puhe, jossa jokainen ajattelee poimivansa rusinoita pullasta, on EU:n ongelmien syy. Lausunnollaan Sipilä asettuu Unkarin ja Puolan kaltaisten maiden johtajien joukkoon. Suomi ei ole maa, joka käy haaskalla, Niinistö sanoo.
Sipilä ei hänen mukaansa näytä ottavan vakavasti vastuutaan sitä, minkälaisten kohtalonkysymysten edessä koko eurooppalainen yhteistyö on.
‒ Suomi pärjää silloin kuin Euroopan unioni pärjää. Meidän on vahvistettava EU:n kykyä toimia niin rauhan, kaupankäynnin kuin kestävän kehityksen airuena. Se on aikamme suuri testi. Sillä jos tämä Euroopan järjestyksen peruskivi rapautuu, ovat edessä epävakaammat ajat, Niinistö sanoo.
Ville Niinistö puhui lauantaina vihreiden puoluevaltuuskunnan kokouksessa Vantaalla.