Kirjolohta tuotettiin 12,2 miljoonaa kiloa. Kirjolohi on edelleen tärkein viljelty ruokakalalaji Suomessa ja sen tuotanto kasvoi edellisvuodesta lähes miljoona kiloa, kerrotaan Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos.
Viljeltyä siikaa tuotettiin 1,2 miljoonaa kiloa, lähes yhtä paljon kuin vuonna 2012. Muita viljeltyjä ruokakalalajeja olivat muun muassa taimen, nieriä, sampi ja kuha. Niiden tuotanto oli vähäistä, yhteensä noin 0,2 miljoonaa kiloa. Kirjolohen mätiä tuotettiin elintarvikkeeksi 0,4 miljoonaa kiloa.
Kirjolohen tuotannon arvo vuonna 2013 oli 46,8 miljoonaa euroa ja siian 7,8 miljoonaa euroa. Koko ruokakalatuotannon arvo oli yhteensä 56,0 miljoonaa euroa, joka oli noin 11,4 miljoonaa euroa suurempi kuin vuonna 2012.
Muutos selittyy tuotannon kasvulla, mutta pääosin kuitenkin kirjolohen sekä kirjolohen mädin tuottajahintojen nousulla.
Pääosa ruokakalasta tuotetaan merialueilla
Kasvatetusta ruokakalasta 84 prosenttia tuotettiin merialueilla: Ahvenanmaalla 6,1 miljoonaa kiloa, Lounais-Suomen rannikolla ja saaristossa runsas 4,3 miljoonaa kiloa ja muilla merialueilla noin 1,0 miljoonaa kiloa. Sisämaassa tuotettiin 2,1 miljoonaa kiloa kalaa elintarvikkeeksi.
Ruokakalan lisäksi kalaa viljellään myös istutettavaksi luonnonvesiin. Kalanpoikasten pääviljelyalueita olivat Lapin, Pohjois-Pohjanmaan, Kainuun ja Keski-Suomen maakunnat. Erikokoisia kalan- ja ravunpoikasia, vastakuoriutuneet pois lukien, tuotettiin istutuksiin ja jatkokasvatukseen yhteensä noin 54 miljoonaa yksilöä.
Vuonna 2013 oli toiminnassa 310 kalanviljely-yritystä, joilla oli yhteensä 471 toimivaa kalanviljelylaitosta tai luonnonravintolammikkoviljelmää. Ruokakalaa kasvatettiin 171 laitoksella ja kalanpoikasia 107 laitoksella. Luonnonravintolammikkoviljelijöitä oli 197.