Puolalla ja Unkarilla on hyvät mahdollisuudet saada tahtonsa läpi EU-budjettineuvotteluissa, sanoo Unkarin pääministeri Viktor Orbán. Hänen mukaansa keskustelut Saksan kanssa ovat olleet lupaavia. Hän ei paljastanut niiden yksityiskohtia.
– Uskon, että olemme saavuttamassa sovun, mikä on voitto ja hyvä lopputulos Puolalle ja Unkarille, ja se olisi hyvä myös Euroopan Unionille.
Orbán puhui tiistai-iltana puolalaisella TVP-kanavalla. Haastattelua siteerasivat muun muassa englanninkieliset Politico ja EU Observer.
EU-komissio ja EU-parlamentti ovat vaatineet, että EU-budjetin ja EU:n koronaelvytyspaketin ehdoksi asetetaan se, että EU-jäsenmaat sitoutuvat oikeusvaltioperiaatteeseen. Puola ja Unkari vastustavat tätä. Sopuun pääsy edellyttää yksimielistä päätöstä, joten Puola ja Unkari voivat halutessaan kaataa EU:n rahoituspaketit.
EU-puheenjohtajamaa Saksa on tällä viikolla neuvotellut Unkarin ja Puolan kanssa. Saksa on tiettävästi valmistellut myös sitä vaihtoehtoa, että elvytyspaketti kootaan ilman Puolaa ja Unkaria. EU-maiden päämiehet kokoontuvat torstaina Brysseliin päättämään asiasta.
– Jos keskustelut tulevina menevät suotuisaan suuntaan, meillä on hyvät mahdollisuudet voittaa. Olemme senttien päässä sopimuksesta, Orbán sanoo.