Viktor Orban aikoo jatkaa kohuttua julistekampanjaa

Unkarin pääministerin mukaan EU:n ja sijoittaja George Sorosin vastainen kampanja saa jatkoa.

Unkarin pääministeri Viktor Orban aikoo jatkaa kohuttua EU-vastaista julistekampanjaa, uutisoi saksalainen Welt am Sonntag

Unkarin hallitus aloitti pari viikkoa sitten julkisilla varoilla rahoitetun julistekampanjan, jossa Euroopan komission puheenjohtajaa Jean-Claude Junckeria syytettiin Unkarin turvallisuuden vaarantamisesta. Julisteissa muun muassa syytetään EU:ta rajaturvallisuuden heikentämisestä ja siitä, että EU aikoo luoda jäsenmaihin turvapaikanhakijoiden pakkokiintiöt.

Monet Euroopan johtajat ovat tyrmänneet kampanjan väitteet ja vaatineet kampanjan lopettamista. Euroopan kansanpuolue EPP:stä kampanjan lopettamista vaati lauantaina puolueen kärkiehdokas Manfred Weber. Monen muun puolueen ohella myös kokoomus on vaatinut Orbanin puolueen erottamista EPP:n ryhmästä.

Orbanin mukaan EU-vastaiset julisteet saavat kuitenkin jatkoa.

– Kampanjan seuraavassa osassa, oman puolueemme kampanjassa, tulette näkemään uuden henkilön julisteissa: herra Timmermansin. Juncker jää eläkkeelle ja hänen tilalleen tulee Timmermans, Orban sanoo.

Frans Timmermans on Euroopan komission varapuheenjohtaja, joka vastaa komissiossa muun muassa oikeusvaltion periaatteista ja EU:n perusoikeuskirjasta. Orbanin mukaan Timmermans nähdään julisteissa unkarilais-amerikkalaisen liikemiehen, George Soroksen rinnalla. Julisteita on arvosteltu salaliittoteorioita lietsoviksi.

Orbanin eroa EPP:stä vaatineita eurooppalaisia poliitikkoja Orban kutsuu ”hyödyllisiksi idiooteiksi”.

– Samalla kun he kuvittelevat käyvänsä aatteellista taistelua, he todellisuudessa tekevät palveluksen vihollistemme valtapyrkimyksille, Orban sanoo.

Mainos