USA:n presidentinvaalien republikaaniehdokas Donald Trumpin vaalikampanja maksoi pelkästään syyskuussa viisi miljoonaa dollaria isobritannialaiselle Cambridge Analytica -yritykselle äänestäjien tietojen hankinnasta. Yritys on kerännyt tietoja yhdysvaltalaisäänestäjistä, joiden perusteella Trumpin kampanjan mainoksia on kohdennettu.
Yritys kertoo, että sillä on dataa noin 230 miljoonasta aikuisesta amerikkalaisesta, kustakin noin 5000 eri ”tietopistettä”.
Asiasta uutisoivan CNN:n mukaan yhtiö on kerännyt tietoja äänestäjien persoonallisuuksista sosiaalisessa mediassa jaettavan persoonallisuustestin avulla. Testistä saatujen tietojen avulla äänestäjiä ryhmitellään persoonallisuuksien mukaan ja mitataan heidän eri persoonallisuuspiirteitä.
Persoonallisuustietoja on tämän jälkeen yhdistetty tietoihin äänestäjien kulutushistoriasta ja siitä, ketä he ovat aiemmin äänestäneet. Näitä tietoja saadaan muun muassa luottokorttiyhtiöistä. Persoonallisuustestin tekevälle ei välttämättä ole selvää, mihin hänen tietojaan voidaan yhdistää.
Toimitusjohtaja Alexander Nixin mukaan tietojen avulla saadaan selville, millaista mainontaa kellekin äänestäjälle kannattaa kohdentaa.
– Näin voimme ymmärtää, missä yleisöt ovat ja mistä he ovat kiinnostuneita, mitä ohjelmia he katsovat, ja voimme lähettää heille kohdennettuja viestejä noiden ohjelmien aikana.
Donald Trumpin kampanja ei ole kommentoinut äänestäjätietojen hankintaa.