Kuolleiden määrä oli viime vuonna 52 190, mikä oli 710 enemmän kuin vuonna 2013. Kuolleiden naisten määrä kasvoi 600 ja miesten 120 henkeä.
Kuolleiden määrä on Tilastokeskuksen mukaan ollut suurempi vain sotavuosina ja 1920-luvulla. Naisia on kuollut viimeksi 70 vuotta sitten enemmän kuin viime vuonna. Miehiä on kuollut viimeksi enemmän vuonna 1929, jos ei oteta huomioon sotavuosia.
Sen sijaan alle vuoden ikäisenä kuolleiden määrä oli viime vuonna toiseksi alin itsenäisyyden aikana.
Ensimmäisenä ikävuonna kuolleiden määrä oli 124 lasta. Määrä on toiseksi pienin itsenäisyyden aikana. Vuotta aiemmin määrä oli toistaiseksi pienin eli 102 lasta.
Imeväiskuolleiden määrä tuhatta elävänä syntynyttä lasta kohti oli 2,2. Vuosia 2014 ja 2013 ennen pienin imeväiskuolleisuusluku oli 2,3 promillea vuodelta 2010.
Suomen keskimääräinen imeväiskuolleisuus oli vuosina 2011-13 toiseksi pienin Pohjoismaissa. Suomea pienempi imeväiskuolleisuus oli Islannissa, jossa se oli 1,3 promillea. Ruotsin imeväiskuolleisuus oli yhtä suuri kuin Suomen.