Viikonloppu on sateinen, ensi viikolla saadaan vielä kesäistä säätä

Ensi viikolla päästään etelässä vielä lähelle 20 lämpöastetta.

Ilmatieteen laitos ennustaa, että viikonlopun sää on monin paikoin poutainen, mutta erityisesti etelässä sataa. Lännessä pilvistyy lauantaina, ja sateita esiintyy monin paikoin. Päivän ylin lämpötila on 18 astetta, yön alin lämpötila on 10 astetta.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Maan itäosissa on luvussa vaihtelevaa pilvisyyttä ja poutaa. Illalla maan kaakkoisosassa pilvisyys lisääntyy ja yöllä esiintyy paikoin sadetta. Päivän ylin lämpötila on 19 astetta ja yön alin 7 astetta.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Pohjoisessa on puolipilvistä tai pilvistä ja enimmäkseen poutaista. Päivän ylin lämpötila on 15 astetta, yön lämpötila voi painua pakkasen puolelle.

Forecan 4‒6 vuorokauden ennusteen mukaan maanantaina esiintyy sateita Keski-Suomessa, idässä ja Pohjois-Lapissa. Tiistai on koko maassa joko aurinkoinen tai puolipilvinen. Keskiviikkona etelässä päästään vielä lähelle 20 astetta. Lapissa alkuviikon ylin lämpötila pyörii 10 asteen molemmin puolin.

Mainos