Vihreät vaatii kulttuurin rahoituksen kasvattamista. Tavoite sisältyy puolueen sunnuntaina julkaisemaan kulttuuripoliittiseen ohjelmaan.
– Rehellistä on myöntää, että tämä hallitus ei ole onnistunut puolustamaan ja kannattelemaan kulttuuria riittävästi tässä poikkeuksellisessa kriisissä. Nyt on tehtävä kaksin verroin työtä, jotta kulttuuriala elpyy ja jotta kulttuurin merkitys ihmisille, taloudelle, työllisyydelle ja hyvinvoinnille tunnistetaan, eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja Saara Hyrkkö sanoo.
– Vihreiden tavoitteena on, että opetus- ja kulttuuriministeriön kulttuuribudjetti nostetaan pysyvästi yli prosenttiin valtion budjetista.
Rahoituksen kasvattamisen lisäksi vihreät esittää kulttuuripoliittisen selonteon laatimista, kulttuurialan ammattilaisten sosiaaliturvan kehittämistä ja kulttuuriviennin vauhdittamista.