Touko Aalto viittaa Ylen uutisiin, joiden mukaan pääministeri Juha Sipilän (kesk.) enojen, serkkujen ja lasten omistamalla yrityksellä on noin puolen miljoonan euron tilaus valtio-omisteiselta Terrafamelta. Yritys on Sipilän isoisän perustama ja Sipilä on myös itse työskennellyt yrityksessä nuorena.
Pääministeri Sipilä on siirtänyt kolme vuotta sitten sijoitusyhtiö Fortel Investin lapsilleen. Fortel Invest puolestaan omistaa viiden prosentin osuuden Katera Steel -yhtiöstä, joka on saanut puolen miljoonan euron arvoisen tilauksen Terrafamelta. Katera Steel -yhtiön muut omistajat ovat Ylen tietojen mukaan Sipilän enoja ja serkkuja.
Aallon mukaan herää kysymys, onko pääministeri Sipilä ollut jäävi tekemään talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa sadan miljoonan euron pääomituspäätöstä, jos hänen lähisukulaisensa voivat saada päätöksestä merkittävän taloudellisen hyödyn.
– Asia edellyttää riippumatonta laillisuusarviota ja oikeuskanslerin on syytä selvittää, oliko pääministeri Sipilä jäävi tehdessään päätöstä Terrafamen sadan miljoonan euron lisäpääomituksesta, Aalto vaatii.
Aallon mukaan kansalaisten luottamus päätöksenteon riippumattomuuteen ei saa vaarantua.
– Tilanteessa, jossa valtio tukee tappiollista kaivosta, ei saa jäädä vähäisintäkään epäilystä siitä, onko päätökset tehty asianmukaisesti. Asian avoin selvittäminen puhdistaa ilmaa ja on niin pääministerin kuin muidenkin asianosaisten etu, hän sanoo.
Pääministeri Juha Sipilä viestitti Kansan Uutisille jo alkuviikosta, ettei hän tiedä enää mitään Katera Steelin liiketoiminnasta, omistajarakenteesta tai asiakkaista sen jälkeen, kun Fortel Invest siirtyi hänen lapsilleen.