Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Katri Kulmuni pitää huomionarvoisena, että Ruotsin vihreät eli ympäristöpuolue on mahdollisesti tippumassa parlamentista syyskuun vaaleissa.
Vihreiden kannatus on heilunut viime aikoina aivan äänikynnyksen rajoilla.
– Vihreät ovat menettäneet käytännössä kaiken uskottavuutensa vaihtaessa hallituksessa maahanmuuttolinjaansa, Kulmuni toteaa Suomenmaan kirjoituksessaan.
Hänen mukaansa Ruotsin keskusta on samalla vallannut vihreiltä ympäristösiipeä ja ollut horjumaton oppositiossa. Kulmuni toteaa luonnon olevan yhteistä omaisuutta, jota edes vihreät eivät voi monopolisoida.
– Vihreiden yleiseurooppalainen nousu on taittumassa ja päätään nostaa vielä populistisempi oikeistosuuntaus. Se tarvitsee vastavoiman, Katri Kulmuni arvioi.
Hänen mukaansa paras keino taistella populismia vastaan on pitää koko maa yhtenäisenä ja olla unohtamatta kehityksessä jälkeen jääviä alueita.
Ruotsin keskustan kannatus on vain noin kymmenen prosentin luokkaa. Sen puheenjohtaja Annie Lööf on kuitenkin Katri Kulmunin mukaan maansa suosituin poliitikko. Kulmuni pitääkin mahdollisena, että punamulta voi alkaa houkuttaa Ruotsissa, mikäli porvariallianssi ei voita vaaleja ja sosialidemokraatit jatkavat valtapuolueena.
– Ruotsissa desentralisaatio on meitä arkisemmassa käytössä. Eduskuntapuolueiden yhteinen maaseutulinjaus muun muassa 10[nbsp]000 työpaikan hajauttamisesta herättää ihailuni. On kunnioitettavaa, että puolueet ovat sitoutuneet tämän kaltaiseen tavoitteeseen koko maan puolesta. Toivottavasti Suomeen saadaan vastaava.